Jokerit kärsi European Trophyn kotiavauksessa 1-2-tappion voittomaalikilpailussa Adler Mannheimille, vaikka isännät hallitsivat kenttätapahtumia lähes koko ottelun ajan.

Ainoa maalinteossa onnistunut oli Jarkko Ruutu, joka teki 1-0-osuman toisessa erässä.

– Päällimmäisenä on tietysti harmitus siitä, ettei voitettu. Tekisi mieli sanoa, että olisi voitto ansaittu, mutta jos maaleja ei tee, niin ei silloin kyllä ansaitse, Jokeri-luotsi Tomi Lämsä harmittelee seuransa verkkosivuilla.

Heikosta viimeistelystä huolimatta Lämsä näki omiensa otteissa hyviäkin puolia.

– Meillä maalinteon tuska kasvoi pelin edetessä. Loppua kohti ryhdyttiin hakemaan vähän liiankin väkisin ja tuskaisesti osumaa, jolloin viisikon tekeminen vähän unohtui. Kaiken kaikkiaan pelissä oli kuitenkin tänään paljon hyvää, Lämsä miettii.

European Trophyssa pelasi lauantaina kaksi muutakin suomalaisjoukkuetta. HIFK hallitsi kahta ensimmäistä erää Ingolstadtia vastaan, mutta kolmannessa vieraat pääsivät niskan päälle. Päätöserän kolme maalia olivat liikaa ja näin voitto meni saksalaisjoukkueelle maalein 5-3. Petopaidoilta maalinteossa onnistuivat Iiro Pakarinen, Toni Söderholm ja Markus Granlund.

Tappara oli lauantain ainoa suomalaisvoittaja. Se kaatoi tshekkivastus Bili Tygri Liberecin selvin 7-2-lukemin. Vierasjoukkueen kovin kurittaja oli Chris Connolly tehoin 1+3, Jerry Ahtola osui kahdesti. Kirvesrinnat ovat napanneet kahdesta pelistä täyden pistepotin.