SM-liigaseura Tampereen Ilves on tiedottanut seuran vaikeasta taloudellisesta tilanteesta sekä yt-neuvottelujen alkamisesta (lue uutinen).

Muutokset eivät lopu tähän, sillä Ilveksen pääomistajana vuodesta 1993 toiminut Vincent Manngard jättää seuran hallituksen yhdessä Eric-veljensä kanssa.

– Ilveksellä on uusi johto ja luotan täysin siihen, että he tekevät työnsä hyvin. Nyt tuntuu oikealta ratkaisulta, että minä ja Eric jätämme paikkamme hallituksessa, Manngard kirjoittaa Ilveksen tiedotteessa.

Omistajavaihdokseen liittyy myös tieto osakeannin aloittamisesta syksyn 2012 aikana. Tavoitteena on saada seuralla omistajarakenne, jossa yksittäisellä taholla ei ole enemmistöä.

Ilveksen ympärillä on riittänyt kuhinaa viime kauden päätteeksi. Toukokuun lopulla silloinen toimitusjohtaja Ville Raunio jätti paikkansa (lue uutinen) ja hetkeä myöhemmin hallituksen puheenjohtaja Hannu Meskanen lähti seurasta ovet paukkuen (lue uutinen).