Leijonien avausottelussa maalilla loistanut Kari Lehtonen sai tänään kovan haasteen Petri Vehaselta.

Suomi voitti MM-kisojen toisessa ottelussaan Slovakian jalkapallolukemin 1-0. Leijonien otteet eivät häikäisseet vieläkään, mutta kentän paras pelaaja oli maalivahti Vehanen. Hänen huippuvireensä piti Slovakian nollilla.

Avauserässä maalipaikat menivät niukasti Slovakialle. Leijonat kuitenkin siirtyi kuin varkain 1-0-johtoon. Janne Pesonen sivalsi avausmaalin Mikael Granlundin ja Jarkko Immosen syötöistä. Katso avauserän tapahtumat tästä.

Toisella kaksikymppisellä Leijonilla oli parikin loistavaa maalipaikkaa. Oivan pelin Slovakian maalilla pelannut Jan Laco ei kuitenkaan ollut yllätettävissä. Slovakia voitti laukaukset ja myös Vehanen sai venyä pariin paraatipelastukseen. Katso toisen erän tarkemmat tapahtumat tästä.

Kolmas erä oli Leijonien ehyin, vaikka toista maalia ei muutamista huippupaikoista huolimatta syntynytkään. Lopulta käteen jäi arvokas kolman pisteen voitto. Katso päätöserän tapahtumat tästä.

Toisen ottelun anti mukaili vahvasti avausottelua Valko-Venäjää vastaan. Puolustuspelaaminen sujuu mallikkaasti. Sen sijaan kiekollisessa pelaamisessa ja hyökkäysalueen toiminnassa on vielä kosolti petrattavaa.

Leijonien urakka jatkuu tiistain iltaottelulla Sveitsiä vastaan.

Osallistu MM-kisojen Jääkiekkotietäjä-kisaan ja voita NHL-matka New Yorkiin kahdelle.
Lue ohjeet tästä ja kuittaa samalla jopa 100 euron bonus!