Päätöserässä Leijonien ei tarvinnut esittää parastaan, vaan tyylitteli lopulta helppoon voittoon.

Ranska sai kolmannen erän alkupuoliskolla maalitilinsä auki, kun Petri Kontiolan jäähy kostautui. Ranska tuli voimalla hyökkäysalueelle ja kiekko jäi Suomen maalin edustalle. Anthony Guttig merkattiin maalin tekijäksi.

Leijonien kuitti tuli reilu minuutti myöhemmin ylivoimalla. Ykköskentän nopeat syötöt sahasivat Ranskan puolustuksen auki ja Jussi Jokinen pääsi ohjaamaan illan toisen maalin edustalta. Syötöt Mikko Koivulle ja Valtteri Filppulalle.

Suomen 7-1-johtomaali syntyi ajassa 50.00, kun puolustaja Juuso Hietanen pommitti Leijonien neljännen ylivoimamaalin. Syöttöpisteet saivat Mikot Mäenpää ja Koivu.

Ottelun loppu oli lähinnä pelailua. Kumpikin sai kokeilla vielä kertaalleen ylivoimaansa laihoin tuloksin.

Lopulta Suomi otti pelistä täysin ansaitun voiton selvin 7-1-lukemin.

Torjunnat yhteensä: Lhenry 30 – Vehanen 17

SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä matsia paikan päältä Hartwall Arenalta ja raportoi ottelusta lisää.