Toisessa erässä Leijonat terästäytyi selvästi. Parantunut ilme ei tuonut maaleja, joten päätöserään Tshekki pääsee 3-1-johdossa.

Avauserässä epäonnistunut Petri Vehanen sai jatkaa Leijonien maalilla. Niin Vehanen kuin myös koko kenttämiehistö tuli toiselle kaksikymppiselle paremmalla sykkeellä.

Suomen valmennus teki toisessa erässä joitakin ketjumuutoksia, joista näkyvin oli Mikael Granlundin nostaminen Mikko Koivun johtamaan ykkösketjuun. Tämä kaksikko höystettynä Valtteri Filppulalla olikin Suomen toimivin koostumus.

Leijonat pyöritti peliä vahvasti Tshekki-päädyssä etenkin erän päätöspuolikkaalla. Muutamista loistavista paikoista huolimatta kavennusmaali jäi tekemättä. Punapaitojen veskari Jakub Stepanek piti vaikeilla hetkillä joukkuettaan pystyssä. Vastaavasti Tshekki iski pari kertaa nopeasti kiekonriistojen jälkeen, mutta Vehanen otti tärkeitä koppeja.

Päätöserässä Leijonilla on kova urakka nousta tasoihin. Toisen erän perusteella Leijonilla on kuitenkin saumat taistella pronssilätkistä tosissaan.

Torjunnat 1. ja 2. erä: Vehanen 24 – Stepanek 21

SuomiKiekko-sivusto seuraa livenä tilannetta ja raportoi ottelusta.