Vappupäivän kunniaksi kiekkomaailma on saanut kuulla todellisen uutispommin: venäläinen superlupaus Jevgeni Kuznetsov jatkaa sittenkin KHL:ssä!

SuomiKiekko-sivusto on seurannut tiiviisti (lue uutinen) Kuznetsovin ympärillä pyörinyttä siirtohälinää. Traktor Tsheljabinskissa pelaavaa Kuznetsovia on tavoitellut KHL:n kärkiseurat sekä NHL-seura Washington Capitals, jonka GM George McPhee vieraili Moskovassa tapaamassa pelaajaa ja hänen edustajia.

Kiekkomedia piti laajalti varmana, että venäläistähti siirtyisi NHL:ään, mutta kaikesta kohusta ja arvailuista huolimatta Kuznetsov jatkaa Traktorissa seuraavat kaksi kautta.

– Pelaan Tsheljabinskissa vielä kaksi vuotta. Sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu, mutta periaatteessa kaikki on jo sovittu. Se oli vaikea päätös, mutta tein sen itse juteltuani perheeni kanssa, Kuznetsov sanoi venäläislehdistölle.

– Jossain vaiheessa minulla oli ajatus lähteä NHL:ään. Käsissäni oli kaksi sopimusta. Mutta päätin, että on parempi jäädä Venäjälle Sotshin olympialaisiin saakka. Lisäksi Traktor on vahva joukkue ja olen varma, että kehityn siellä enemmän. En ole vielä valmis NHL:ään.

Kuznetsov lukeutuu Venäjän suurimpiin lupauksiin ja 19-vuotias nuorukainen on Venäjän maajoukkueen vakiokalustoa. Kuznetsov on Washingtonin ensimmäisen kierroksen NHL-varaus vuodelta 2010. Tällä KHL-kaudella hän merkkautti runkosarjassa 49 peliä teholukemilla 19+22=41 pistettä. Pudotuspelien 12 ottelun saldo oli 7+2=9 pistettä.