Suomen karmeaa USA-tappiota on pyöritelty suuntaan jos toiseenkin. Aika vähän positiivista voidaan ottelusta sanoa, jos tulee 0-5-tappio.

Suomen oma peli ei USA:ta vastaan lähtenyt oikeastaan ollenkaan rullaamaan. Suomen pelaaminen perustuu puolustajien malttiin ja hyviin pelinavauksiin, ja kumpaakaan niistä ei nähty sunnuntai-iltana.

Leijona-puolustaja Juuso Hietanen toteaa, että hyökkäys- ja puolustuspelaaminen kulkevat juuri käsikädessä. Joko molemmat toimii tai ei kumpikaan.

– Jos puolustaa hyvin, niin päästään hyvin hyökkäämään ja jos hyökkää hyvin, niin ei tarvitse välttämättä puolustaa paljoa, Hietanen pohti Leijonien aamuharjoitusten jälkeen.

– Täytyy pelata fiksusti ja laitaa kaikki keskittyminen siihen, että ei tule sellaisia kiekonmenetyksiä, joista vastustaja pääsee kääntämään ja joudutaan omissa vääntämään.

Hietanen vastuuttaa myös koko kentällistä puolustuspelin onnistumisesta. Pelkkien pakkien varaan sitä ei voi jättää.

– En tiedä, tuliko kaikki maalit puolustusalueen puolustuspelistä. Osa lähti jo keskialueen huolimattomuudesta.

Asian korjaamiseen ei ole kuin yksi keino. Ajatukset ja sovitut toimintatavat pitää saada siirrettyä kokonaisuudessaan jäälle.

– Täytyy olla valmiimpia pelaamaan heti alusta. Sellainen tietynlainen terävyys siinä pitää olla ja sen pitää kestää 60 minuuttia. Se on asenteesta ja korvien välistä kiinni.

Kai Lintinen, Hartwall Areena