Leijonat lähtee iltapäivän MM-välierään Venäjää vastaan täsmälleeen samalla koostumuksella kuin torstain USA-peliin.

USA-pelin aikana Leijonat tiivisti lopussa peluuttamistaan, niin että Jarkko Immosen johtama kakkoketju ei käynyt jäällä ollenkaan ratkaisuhetkillä. Seitsemäs puolustaja Janne Niskalakin pelasi vain satunnaisesti, hieman alle 6 minuuttia.

Jalonen kertoi kuitenkin perjantaina, että Niskala otetaan vahvemmin puolustajen rotaatioon mukaan tänään. Täten pakit pysynevät tuoreempina ottelun loppuun asti, mikä on tärkeää taitavaa Venäjää vastaan.

Ykkösylivoimaa pyörittää Mikko Koivun ykkösketju ja ykköspakkipari Mikko Mäenpää-Juuso Hietanen; kakkosylivoimassa jatkaa viimeisten tietojen mukaan Immosen ketju taustallaan Niskala ja Petri Kontiola.

Finaali- tai pronssipeliin sunnuntaiksi Leijonat saa Anssi Salmelan mukaan pelikiellostaan kahdeksanneksi puolustajaksi, jolloin voidaan peluuttaa jälleen täyttä neljää kentällistä.

Ottelu alkaa klo 14.30.

Leijonien ketjut ja pakkiparit USA-peliin:

1. ketju:
Valtteri Filppula – Mikko Koivu – Jussi Jokinen

2. ketju:
Janne Pesonen – Jarkko Immonen – Mikael Granlund

3. ketju:
Tuomas Kiiskinen – Niko Kapanen – Leo Komarov

4. ketju:
Antti Pihlström – Petri Kontiola – Jesse Joensuu

13. hyökkääjä:
Mika Pyörälä

1. pakkipari:
Mikko Mäenpää – Juuso Hietanen

2. pakkipari:
Ossi Väänänen – Joonas Järvinen

3. pakkipari:
Topi Jaakola – Lasse Kukkonen

7. puolustaja: Janne Niskala

Maalilla:
Petri Vehanen (Karri Rämö varalla)

Betsson tarjoaa MM-jääkiekkoon lisäjännitystä vedonlyönnin muodossa.