NHL:ssä on odotettavissa mitä suurimmalla todennäköisyydellä työsulku.

Unibetin kiekkoasiantuntija Esa ”Tiki” Tikkanen pitää monien muiden tavoin erittäin todennäköisenä, että NHL:n työsulku alkaa.

Tämä toisi varmuudella ison määrän huippupelaajia muihin kiekkosarjoihin. Vuoden 2004 työsulun aikana silloinen Wild-tulokas Mikko Koivu jäi pelaamaan vuodeksi AHL:ään. Tikillä on vahva mielipide siitä, mikä ratkaisu olisi Mikael Granlundille paras lakon sattuessa.

– AHL:ään en Mikkeä laittaisi. Se olisi steppi alaspäin, SM-liigakin on parempi sarja. Pitää myös muistaa, että Mikke on taitopelaaja, ja AHL:ssä vaara esimerkiksi päähän kohdistuvista iskuista kasvaa. SM-liigassa hänellä ei puolestaan ole enää näytettävää, kaikki tietävät että Mikke pystyy dominoimaan kotimaista sarjaa, Tiki sanoo.

– Pelillisesti vuosi KHL:ssä olisi Granlundille paras ratkaisu. Se toisi uusia haasteita ja tarjoaisi erittäin hyvän vaihtoehdon, varsinkin kun liigaa imisi lakon käynnistyessä myös muita huippupelaajia. Mutta Wildin seurajohtohan sen lopulta päättää, missä he näkevät Granlundille suurimman kehityksen paikan, viiden Stanley Cupin mies linjaa.

Runsaasti kertoimia ja livevetoa jääkiekkoon löytyy Unibetilta.