Valko-Venäjä on asettanut kovan tavoitteen tuleviin MM-kisoihin.

Suomen, Kanadan, USA:n, Sveitsin, Slovakian, Ranskan ja Kazakstanin kanssa samassa lohkossa pelaava Valko-Venäjä haluaa myös esiintyä edukseen Helsingissä, sanoo suomalaispäävalmentaja Kari Heikkilä.

– MM-kisojen tavoite on pelata kahdeksan parhaan joukkoon. Se on realistinen tavoite, joka voidaan saavuttaa, Heikkilä sanoi Sportivnaja Panoramalle.

– Jos jäämme kahdeksan parhaan ulkopuolelle, se olisi pettymys – ihan jo olympialaisia ajatellen. Mutta on myös toinen asia: se, miten me pelaamme. Voi olla, että yksi kiekko suuntaan tai toiseen ratkaisee kohtalomme turnauksessa. On myös tärkeää, miten esiinnymme Helsingissä.

Tavoite on äärimmäisen kova, sillä viime vuonna Valko-Venäjä oli vasta sijalla 14 Slovakian MM-kisoissa. Vuotta aiemmin maa saavutti kymmenennen sijan Saksan MM-kisoissa.