Tiki: "Teemun sydän olisi halunnut kisoihin"

Peliyhtiö Unibetin jääkiekkoasiantuntija Esa ”Tiki” Tikkanen osasi odottaa Teemu Selänteen ja Saku Koivun poisjääntejä MM-joukkueesta ja arvostaa miesten ratkaisuja.

Tikkanen ennakoi jo viikkoja sitten Selänteen ja Saku Koivun poisjäännin kisoista.

– Tämä oli täysin odotettavissa. Moni kiekkofani on varmasti pettynyt ja jopa vihainenkin Teemun päätöksestä, mikä on ymmärrettävää. Minä nostan miehelle hattua siitä, että hyväksyi rehellisesti tilanteen ja teki vaikean ratkaisun. Teemu on istunut pari viikkoa kotosalla jalkojaan lepuuttaen, ja tuosta tilanteesta huippuiskuun pääseminen taikanappia painamalla ei enää 41-vuotiaana onnistu, Tiki ymmärtää.

– Kuusi viikkoa pois perheen luota on liian pitkä aika, eikä toisaalta yksinkään pysty treenaamaan. Teemun sydän olisi halunnut kisoihin, mutta kroppaa pitää kuunnella.

Katse onkin Tikin mukaan käännettävä taas nuorempiin, jo tasonsa näyttäneisiin pelaajiin.

”Mikko Koivu on tämän porukan kultakimpale”

– Käsissä on jälleen Mikko Koivun joukkue, hän on tämän porukan kultakimpale. 1- ja 2-ketjut ovat muutamaa mahdollista palasta lukuun ottamatta kasassa, ja sentterinelikko on vahva. Kiinnostava kysymys on, mitä tapahtuu Tuomo Ruudun kanssa. Tuleeko mies jälleen Koivun taistelupariksi ykkösketjuun? Nämä miehet täydentävät erinomaisesti toisiaan, Tiki hehkuttaa.

Ruutu olisi Tikin mielestä ehdoton vahvistus, jota voi odotella viimeiseen asti. Muiden NHL-miesten osalta Tiki panostaisi pääosin jo mukana oleviin pelaajiin ja joukkueen yhtenäisyyden rakentamiseen.

Valtteri Filppula toisi kovaa hyökkäyspään taitoa. 3–4-ketjuihin meillä on sen sijaan jo pelaajia vaikka muille jakaa. Olisivatko esimerkiksi Lauri Korpikoski tai Sean Bergenheim siihen rooliin niin merkittävästi parempia kuin Leo Komarov, Lennart Petrell, Mika Pyörälä, Jesse Joensuu tai Antti Pihlström?

– Jos NHL-miehiä ei suunnitella kärkiketjuihin, Jalosen voi olla parempi pitäytyä hänelle tutuissa, leirityksessä mukana olleissa pelaajissa. SM-liigan finaalijoukkueista on pakko ottaa joku ainakin leirille näytille, mutta ei siellä hirveästi potentiaalia kisakoneeseen ole, Tiki lataa.

>>> Lunasta 10€ riskitön veto Liigaan. Tarjous voimassa vain tämän viikon!