Mikko Kousa merkattiin maalintekijäksi 5-0 voitossa Valko-Venäjää vastaan perjantaina. Kousa on muutenkin esittänyt hyviä otteita MM-leirityksen aikana ja on nousemassa lopulliseen kisajoukkueseen.

– Minun papereissani Kousa on pomminvarma kisapakki. Johtuu siitä, että hänellä on ihan poikkeuksellinen kiekkovarmuus. Hänen kätisyytensä on myös etu – rightin pakkeja on vain Kousa ja Hietanen, ja Kousa menee edelle johtuen hänen vaarallisuudesta viivassa, Juhani Tamminen pohtii Canal+:lla.

Tamminen näkee Kousasta olevan etua varsinkin pieniä maita vastaan.

– Kun tulee vastustajia, jotka pelaavat, Valko-Venäjän tapaan, rysää maalin eteen, niin tilaa tulee mm. viivalle. Sille osastolle Janne Niskalan ohellaa Kousa on ykkösmies, jääkiekkoleijona nro 79 lisää.

Kousa itse oli tyytyväinen suorituksiinsa Valko-Venäjä-ottelussa.

– Tulos puhuu puolestaan. Oltiin aika hyvin mukana alusta lähtien. Ehjä kuuskymppinen. Mutta vielä on petrattavaaa ja hommaa edessä. Ylivoimia saatiin paljon ja niistä pitää rokottaa paremmin.

Kousalla ei ole pitkästä leirityksestä mitään huonoa sanottaa. Virtaa riittää.

– Hyvin ollaan treenattu ja hyvin ollaan levätty. Jaloissa ei ainakaan ole tuntunut. Päinvastoin. Hyvin jaksaa painaa – Sen takia ollaan treenattu kesä.