Leijonat haki kauden viimeisen Euro Hockey Tour-turnauksen käynnistäneestä, Pietarissa pelatusta, Venäjä-ottelusta maukkaan 2-0-voiton.

Jos joukkue ei päästä maaliakaan, ei sankaria tarvitse etsiä muualta kuin maalin suulta. Leijonien NHL-maalivahti Kari Lehtonen näytti, että hyvä vire on siirtynyt rapakon takaa myös vanhalle mantereelle.

– Ihan hauskaa oli pelata. Hyvänlainen jännitys oli ennen peliä. Olin puhki jo 30 minuutin jälkeen, kun aikaeron takia en ole saanut oikein nukutuksi, Lehtonen summaa ensimmäistä otteluaan Pohjois-Amerikasta saapumisen jälkeen Helsingin Sanomille.

Lehtonen jakoi kunniaa myös Leijona-puolustukselle. Nimivahva venäläisryhmä jäi nuolemaan näppejään Suomen maalin edessä.

– Yritin pelata simppeliä ottelun lopun, ja hyvin meidän jätkät siivosivat paluukiekot pois. Tuuria siinä on, jos ei yhtään kiekkoa mene taakse.

EHT-turnaus jatkuu lauantaina Tshekkiä vastaan ja sunnuntaina Ruotsia vastaan Brnossa, Tshekeissä. Ottelut on viimeiset maaottelut ennen MM-kisoja.