Antti Niemen San Jose hävisi neljännen kerran St. Louisille jälkimmäisen kotiottelussa ja näin tippui pudotuspeleistä. Maalein 3-1 päättynyt ottelu vie Bluesin toisena joukkueena pudotuspelien toiselle kierrokselle.

– Minusta me pelasimme hyvin suurimman osan peliä, mutta minulla oli sellainen olo, että olimme silti hieman altavastaajana, Sharks-valmentaja Todd McLellan sanoi Mercury Newsin mukaan ottelusta, jota hänen joukkueensa johti aina toisesta kolmanteen erään saakka.

St. Louisin tasoitus oli onnekas. Niemi torjui Scott Nicholin laukauksen, mutta siitä seurasi reboundi, josta Jamie Langenbrunner pääsi lyömään kiekon voimalla sisään.

– Näin kiekon koko ajan. Se kimmahti pois hanskastani. Yritin painaa sen alas, mutta se lähti käsistä. Se oli huono reboundi, Niemi sanoi.

– Me päästimme heidät takaisin peliin. Sellainen on turhauttavaa, hän jatkoi.

Vantaalainen torjui lopulta 24 laukausta – viimeisen kotijoukkue teki tyhjiin – ja sai varsin kohtuullisen torjuntaprosentin: 92,3. McLellan antoikin vahdille tunnusta pelistä kokonaisuutena.

– Ensimmäisellä 10 tai 15 minuutilla Niemi teki uskomattomia pelastuksia. Hän piti meidät mukana.

Entä mikä oli ero joukkueiden maalivahtipelaamisessa?

– He vahtivat maalia joukkueena, valmentaja sanoi.