SM-liigassa eletään runkosarjan ratkaisuhetkiä. Porin Ässät on pudonnut SM-liigassa viidenneksi, eikä kuntopuntari mairittele porilaisjoukkuetta.

Esa ”Tiki” Tikkasen mukaan Tomas Zaborskyn puuttuminen näkyy, mutta ei ratkaise vielä mitään Ässien loppukauden osalta.

– On selvää, että Zaborsky on Ässille iso menetys, onhan mies kirkkaasti liigan parhaita pelaajia. Mutta jonkun on noustava tällaisessa tilanteessa esiin, ja niin on osittain käynytkin. Esimerkiksi Joel Armia on kasvanut syyskaudesta 10 senttiä ja pelannut hienoja pelejä viime aikoina. Ässät otti myös kovan taisteluvoiton KalPasta viime kierroksella, ja joukkueessa on hyvä taisteluilme päällä, Tiki muistuttaa Unibetin tiedotteessa.

Tiki nostaa Ässien seurajohdolle hattua siitä, ettei liigan ykköstähteä myyty houkuttelevista tarjouksista huolimatta siirtotakarajalla.

– Hienosti siellä piti seurajohto pään kylmänä miljoonatarjouksista huolimatta. Fanien toiveet laitettiin etusijalle, mitä on pakko arvostaa. Totta kai on ikävää, että Zaborsky loukkaantui loppukaudeksi, ja nyt Ässät saattaa hyvin todennäköisesti menettää miehen kesällä ilmaiseksi. Joskus käy näin. Mutta ratkaisu tehtiin fanien ehdoilla ja pelin näkökulmasta, niin sen pitää mennäkin, Tiki toteaa.

Blues – Tappara ja HIFK – JYP tänään Unibetilla myös livevedonlyönnissä.