Anaheim kärsi jälleen tappion viime yönä, tällä kertaa Nashvilleä vastaan. Ankkojen kotiottelu päättyi 3-1 vieraille. Suomalaiset eivät olleet ottelussa pisteillä eikä Pekka Rinne Preds-maalilla. Toni Lydman oli poissa Anaheimin kokoonpanosta.

Kotijoukkue meni ensimmäisessä erässä johtoon nuoren Devante Smith-Pellyn maalilla, mikä piti ankat johdossa aina viimeisen erän alkuun asti. Kolmannen erän Nashville veikin tylyin lukemin.

Anaheimin luotsi Bruce Boudreau tuntui myöntävän, että joukkue ei ehkä enää lähde otteluihin aivan täydellä sykkeellä kun pudotuspelipaikka on menetetty.

– Luonne tulee esiin vaikeuksien kautta. Kuka tahansa voi vaikuttaa vahvalta luonteelta voittaessaan jatkuvasti. Mutta kun vaikeudet iskevät, silloin luonne nousee esiin, sanoi Boudreau OC Registerin mukaan.

– Oletko valmis blokkaamaan laukauksen? Oletko valmis ottamaan vastaan iskun saadaksesi aikaan tilanteen? Tällaiset asiat ovat tarpeellisia.

Nashville on lännessä neljäntenä tasapisteissä yhtä monta ottelua pelanneen Detroitin kanssa. Nashvillen suurempi voittojen määrä kuitenkin pitää sen michiganilaisten edellä sarjassa. Anaheim on puolestaan lännessä 12:ntena.