Carolinan viimeisetkin toiveet pudotuspelipaikasta kuolivat viime yönä kun se hävisi Columbukselle vieraissa 5-1 ja tippui jo seitsemän pisteen päähän pudotuspelirajasta. Suomalaiset eivät tehneet pisteitä ottelussa, mutta sininuttujen RJ Umberger sen sijaan teki hattutempun.

– Me olemme ottaneet paljon lokaa niskaan siitä, että emme ole tehneet maaleja tarpeeksi. Rehellisesti voin sanoa, että minulla oli sellainen fiilis, että tällainen ilta oli tulossa, sillä meillä on ollut paljon mahdollisuuksia. Itselläni ainakin on ollut paikkoja paikkojen perään, emme vain ole pystyneet käyttämään niitä hyödyksi. Tänään kaikki vain meni putkeen, tyytyväinen Umberger kommentoi AP:n mukaan.

Canes-sentteri Brandon Sutter myönsi, että tappio osui vaikeaan paikkaan.

– Ei se hyväksi ollut. Me emme tietenkään pelanneet niin kuin toivoimme. Vaikea pala meille. Me tarvitsemme kaikki mahdolliset pisteet päästäksemme kärkikahdeksikkoon ja tämä ei ole hyväksyttävää.

Valmentaja Kirk Muller valitteli kovaa pelirytmiä.

– Me näytimme tänä iltana väsyneiltä. Meillä on ollut paljon pelejä maaliskuussa. Jätkät ovat taistelleet joka ilta. Tämä on kova tappio meille. Meidän täytyy toipua ja valmistautua seuraavaan vastustajaan.

NHL:ään saat lisäjännitystä Nordicbetin vetokohteilla. Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!