KHL on tutkinut jälkikäteen kiistaa aiheuttaneen Kim Hirschovitsin rankkarin, jonka suomalaishyökkääjä teki lauantaina Sibiriä vastaan (katso rankkari tästä).

KHL myöntää tiedotteessaan, että Hirschovitsin maali olisi pitänyt hyväksyä. Kyseessä on selkeä tuomarivirhe, jonka myötä Torpedo menetti ylimääräisen pisteen ja näin ollen rankkarikisavoiton. Tulos jää silti voimaan, sillä KHL ei ole puuttunut matsin lopputulokseen.

Hirschovits ei riko rankkarissa mitään sääntökohtaa, jotka on määritelty 360 asteen kiepsautukselle eli Spin-O-Rama -liikkeelle.

Sääntöjen mukaan rangaistuslaukausta suorittavan pelaajan on edettävä koko ajan vastustajan maalia kohti kiekkoa kontrolloiden. Mikäli pelaaja ja kiekko rikkovat edellä mainittua kohtaa, rankkari on hylättävä. Sama pätee tilanteeseen, mikäli pelaaja koskettaa maalivahtia ennen kuin kiekko menee maaliin. Yksikään näistä rikkeistä ei täyty Hirschovitsin rankkarissa ja siksi tuomariston päätös oli virheellinen.