Jussi Jokinen nautiskeli kahden pisteen iltaa Carolinan viedessä kotonaan San Joseta luvuin 3-2. Jokinen syötti joukkueensa ensimmäisen ja teki itse ratkaisevan maalin kolmannen erän puolivälissä. Laituri valittiin ykköstähdeksi.

Sharks nousi kolmannessa erässä 2-0 tappioasemasta jo tasoihin ennen Jokisen ratkaisevaa maalia.

– Me teimme loistavaa työtä kahdessa ensimmäisessä erässä, mutta he ovat hyvä joukkue ja palasivat peliin kovaa. Me saimmme ovat rivimme kuitenkin järjestykseen, sanoi Jokinen News Observerin mukaan.

Lähtökohdat eivät olleet loistavat Hurricanesille – maalilla oli vain kaksi ottelua tällä kaudella pelannut Justin Peters ja poissa kokoonpanosta olivat Tuomo Ruutu, Chad LaRose ja Derek Joslin.

– Jätkät pelasivat toistensa puolesta. Se oli joukkueponnistus ja meillä oli joukkue, sanoi valmentaja Kirk Muller.

Voitollaan Carolina paransi hieman tilannettaan idässä. Taakse jäi nyt konferenssijumboksi Buffalo, mutta matkaa pudotuspeleihin on yhä ylivoimaisen tuntuinen yhdeksän pistettä.