Niklas Hagman on uransa aikana ehtinyt osoittaa väillä loistavaa taitoa ja välillä erityisesti pisteiden suhteen keskinkertaisuutta. Uransa aikana espoolainen on tehnyt keskimäärin alle puoli pistettä ottelua kohden. Hagman pelaa nyt kuitenkin yhdessä Teemu Selänteen ja Saku Koivun kanssa kakkosketjussa.

Anaheimin uusi valmentaja Bruce Boudreau näkee, että espoolainen on täyttänyt tehtävänsä.

– Hänen työmoraalinsa ajaa häntä. Hän työskentelee niin kovaa, Boudreau sanoi OCRegisterille.

– Toivoisin, että hän ampuisi hieman enemmän, sillä hän yrittää pitää kiekkoa hieman liikaa. Mutta hänen työmoraaliaan ja ponnistelujaan ei voi kiistää.

– Hänelle on suotu mahdollisuus, jota en usko, että hänelle olisi ikinä annettu aiemmin. Hän on sopimuksensa viimeisellä vuodella ja yrittää näyttää parhaansa ja minusta hän on onnistunut siinä, valmentaja sanoi.