Jokerit kärsi keskiviikkona kauden kolmannen tappionsa Bluesille, kun espoolaiset olivat parempia voittomaalikilpailun jälkeen.

Varsinaisella peliajalla kotijoukkue nousi hienolla tavalla viimeisillä minuuteilla kahden maalin takaa tasoihin, muttei hallinnasta huolimatta onnistunut lannistamaan Bluesia.

– Blues on työteliäs joukkue, mutta nyt olimme kyllä parempia. Hävisimme ensimmäisen erän 0-2 antamalla kaksi täysin ilmaista maalia. Se teki meidän pelaamisen vaikeaksi, mutta kaksi viimeistä erää oli ihan yhteen päähän pelaamista, Erkka Westerlund toteaa seuran verkkosivuilla.

Myös voittoon oli loistavat mahdollisuudet, sillä lopussa paine yltyi Bluesin maalilla. Blues-vahti piti kuitenkin loput kiekot itsellään, vaikka Jokerit pääsi pelaamaan ylivoimaa jatkoajalla. Varsinaisen peliajan lopussa espoolaisten hyökkääjä Jari Sailio taklasi Jarkko Ruutua suoraan päähän, mutta sai selkeältä vahingoittamisyritykseltä vaikuttaneesta tekosestaan vain kahden minuutin jäähyn.

– Niin, päähän kohdistuva taklaus… Ruutuun eivät päde muutenkaan samat säännöt kuin muihin tässä sarjassa, Westerlund pureskeli.