Kimmo Timonen jatkoi pistetehtailuaan Philadelphian 2-3 rangaistuslaukausvoitossa Floridasta. Maaliskuussa 37 täyttävä tähtipuolustaja on tehnyt viimeisessä seitsemässä ottelussa kuusi ja viimeisessä viidessä viisi pistettä. Timosella on hyvät mahdollisuudet tehdä oma piste-ennätyksensä tällä kaudella, sillä hänellä on koossa nyt jo 31.

Flyers-vahti Sergei Bobrovsky nousi kuitenkin ottelussa merkittävimpään asemaan pitäen kolmessa rankkarissa maalinsa puhtaana. ”Bob” valittiin ykköstähdeksi.

– Minusta emme pelanneet aivan parhaiten tänään ja hän teki useita avainpelastuksia – ja tietenkin kolme isoa torjuntaa rangaistuslaukauksilla, sanoi Brayden Schenn, joka teki Philadelphian ensimmäisen Phillyn mukaan.

– Harjoituksissa kukaan ei pysty tekemään maaleja häntä vastaaan. Meillä on valtavasti luottamusta häneen. Sen näkee kuinka hyvä hän on ja kärsivällinen.

Sekä Philadelphia että Florida ovat tällä hetkellä menossa playoffeihin, joskin jälkimmäinen on juuri sen rajalla tasapisteissä New Jerseyn ja Toronton kanssa.


//