Parikin arvokisapronssia Kanadan nenän edestä napannut Unibetin asiantuntija Esa ”Tiki” Tikkanen tietää, että maan jääkiekkoilijoiden mielessä siintävät aina kultamitalit.

Tiki pitääkin Suomen lähtökohtia tämän illan pronssiotteluun isäntiä parempina, kotiyleisön pauhusta huolimatta. Naganon olympialaisissa ja Pietarin MM-kisoissa Kanadaa vastaan pronssiottelussa pelannut Tiki tietää, kuinka kova pettymys välierätappio oli Kanadalle.

– Kanada pelaa aina vaan mestaruudesta, jämäsijoja ei tuossa maassa tunneta. Se on nähty monissa arvokisoissa. Olen itsekin pelannut monta pronssipeliä Kanadaa vastaan, eikä siellä samanlaista halua ole kuin esimerkiksi meillä suomalaisilla, Tiki muistelee suoraselkäisiä vastustajiaan Unibetin tiedotteessa.

– Myös suomalaiset ovat luonnollisesti todella pettyneitä harmittavaan Ruotsi-tappioon, mutta nyt on mahdollisuus kirkastaa turnausmatka voitettuun pronssiin, ja pettymys sekä sen pelit virheet pitää putsata mielestä.

Tiki odottaa pronssipelistä Suomen niukkaa voittoa.

– Kotiyleisö saa puhtia myös Kanadan joukkueeseen, ja pelistä on odotettavissa erittäin tasainen. Suomen lähtökohdat ovat kuitenkin selvästi isäntiä paremmat. Olen varma, että ykkösketjumme kokoavan itsensä heikomman Ruotsi-pelin jälkeen: tässä pelissä tullaan näkemään erityisesti Mikael Granlundilta hieno panos. Jännittävä peli, jossa uskon Suomen niukkaan voittoon, nuorten kisojen kaikkien aikojen suomalainen pistepörssikärki povaa.

//