Tshekkiä vastaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nollapeliin yltänyt Sami Aittokallio ei ole vielä saanut tietoa, onko hän torjuntavastuussa myös maanantain ja tiistain välisenä yönä kello 24 starttaavassa puolivälieräottelussa joko Slovakiaa tai Sveitsiä vastaan.

– Valmentajat eivät ole sitä vielä kertoneet, mutta toivottavasti aloitan tuolloin maalinsuulla, sankarivahti ilmoitti tuoreeltaan Tshekki-taistelun tauottua IIHF:n nettisivuilla.

Maalivahti pyöritteli vielä kamppailun jälkeen hieman lähtöasetelmia otteluun, olihan suomalaisilla ollut ainoastaan 18 tunnin tauko edellisestä Tanska-matsista.

– Tshekillä oli toki kovempi ottelu (USA:ta vastaan) alla eiliseltä päivältä, mutta me pelasimme oman matsimme myöhemmin. Pelasimme silti hyvän pelin, vaikka meillä olikin vastustajaa vähemmän aikaa palautumiseen, Aittokallio kertoi.