Jokerit pelaa keskiviikkona Hartwall-areenassa Bluesia vastaan.

Puolustaja Jeremy Dehner tietää, että viimeiseen asti taistelevan Bluesin kamppailupelaamiseen on vastattava samalla mitalla, jotta pisteet jäävät kotijoukkueelle.

– Ei ole mitään salaisuutta siinä, miten Blues pelaa: he ovat kova joukkue ja taistelevat alusta loppuun, Dehner sanoo Jokerien verkkosivuilla.

– Meidän vastattava siihen ja pelattava vieläkin kovempaa. Tiedämme, mitä odottaa, joten meidän on vain noudatettava niitä asioita, joita olemme harjoituksissa työstäneet. Pelin pitäisi silloin luonnistua hyvin.

Amerikkalaispuolustaja oli tyytyväinen oman joukkueensa tulokseen viime viikolla, kun Jokerit voitti varsinaisella peliajalla niin Tapparan, HPK:n kuin TPS:nkin.

– On aina hyvä, kun voittaa pelejä – etenkin tähän aikaan vuodesta. Viikko oli meille hyvä, mutta vieläkään emme pystyneet pitäytymään omassa pelisuunnitelmassamme koko ajan. Olimmeko laiskoja vai mistä johtuu, mutta niin kävi, Dehner miettii.