Helsingin IFK:n konkarilaituri Kimmo Kuhta kertoo SuomiKiekko.com-sivuston haastattelussa muun muassa, mistä joukkueen joulunjälkeinen vire johtuu, mitä Granlundin veljeksille pitäisi tehdä ja kuinka paljon hän toivoo Tottenhamin voittavan Valioliigan mestaruuden futiksessa.

Kimmo Kuhta, HIFK:n peli on joulun jälkeen toiminut hyvin, vaikka pelaajia on poissa eri syistä. Miten käytitte pelitauon hyväksenne?

Ollaan pyritty siihen, että rakennetaan meidän peliä siihen suuntaan, että se menee koko ajan eteenpäin ja eteenpäin. Huilattiin tarpeeksi ja treenattiin tarpeeksi; niin ettei pelkästään treenattu ja jauhettu, vaan siihen mahtui myös tarpeeksi lepoa. Tuollaiset tauot ovat sellaisia, että pitää henkisesti ladata itsensä täyteen. Tiedettiin, että tulee tosi kova pätkä helmikuun alkuun asti. Pitää jaksaa ja olla valmis taistelemaan joka ilta voitosta.

Kuinka tyytyväinen olet kauden alkupuoliskoon omalta osaltasi ja joukkueelta?

Alkukausi oli sellaista vuoristorataa, että ei löydetty hyvän pelin jälkeen toista hyvää peliä millään. Ei saatu voittoputkea päälle, mikä on henkisesti raskasta. Siinä ei ole kuin yksi tie – tehdä vähän enemmän hommia ja joka jätkän täytyy ottaa itseään niskasta kiinni. Ei se odottamalla tai sormia napsauttamalla tule. Me päätettiin kimpassa tehdä niin paljon duunia, että se alkaa tulee sieltä pikku hiljaa. Niin kuin aiemmin sanoin, tärkeintä on se, että peli menee eteenpäin, mitä se on tehnyt vähän kerrallaan koko kauden.

Alkukausi on ollut myös tehollisesti hyvä. Pelasit paljon Petteri Wirtasen ja Ville Peltosen kanssa. Onko mielestäsi tärkeää, että ketju pysyi pitkään kasassa?

Minä ainakin tykkään, ettei siinä koko ajan vaihdu jätkät. Joka ilta ei tarvitse sopia tiettyjä asioita peliä varten. Kun ketju pysyy kasassa, niin saa sellaisen rauhan, että ei tarvitse keskittyä kuin itseensä. Voi laittaa itsensä huolella valmiiksi peliä varten, jonka ansiosta homma kyllä toimii. Jos ketjut vaihtelevat paljon, niin silloin energiaa kuluu myös siihen, että sovitaan ketjukaverien kanssa asioita.

Olen tykännyt ainakin [pelata Wirtasen ja Peltosen kanssa]. Molemmat ovat kovia tekemään hommia, ja panevat sielunsa joka ilta punaisen paidan eteen. Silloin siinä ei voi itsekään lipsua yhtään. Puolustuspeli on tärkeää, mutta meidän pitää pystyä saamaan tehojakin aikaan, se on selvä. Puolustuspeli on isossa roolissa aina, mutta on sitä kautta saatu nopeita vastahyökkäyksiä ja muita, joista on tullut onnistumisia vastustajan päädyssä.

Kuinka paha menetys Peltosen loukkaantumien on?

Eihän se nyt hyvä asia ole, ja paljon jätkiä muutenkin poissa. Mutta niin se on joka kausi jossain vaiheessa. Loukkaantumisia tulee, ja ne pitää vaan hyväksyä, ja tavallaan unohtaa. Keskittyä siihen, että se nippu mikä on koossa, niin sillä mennään. Jos mietit loukkaantumisia, niin mietit vääriä asioita. Ei voi mennä sen taakse, että jätkiä on poissa. Nimenomaan silloin pitää hypätä pystyyn ja näyttää omalla tekemisellä, että jengi on menossa eteenpäin.

IFK on pelannut hyvin Granlundien poissa ollessa. Päästätkö veljekset takaisin ”ykkösketjuun”?

Voi olla, että Granlundit lähetetään Vantaalle hakemaan vauhtia [virnuilee]. Voittavaan joukkueeseenhan ei tehdä muutoksia.

Olet hyvin pystynyt ylläpitämään pelitasoasi vuosien saatossa. Mitä olet tehnyt harjoituksissa tms. eritavalla vanhemmiten?

Kyllähän se on fakta, että hommia pitää tehdä enemmän kuin nuorempana. Tietää aika hyvin mitä tarvitsee itse, ja pyrkii pitämään omia vahvuuksiaan koko ajan yllä ja pelata niiden kautta. Tehdä kovasti duunia niin jäällä kuin jään ulkopuolella. Ei auta antaa mitään eteen nuoremmille. Tietää, että henkisesti pystyy pelaamaan, valmistautuu hyvin ja nauttii pelistä – se antaa fiiliksen tehdä duunia ja pitää kondiksen koko ajan korkealla.

HIFK:n pelaajaesittelyssä tunnustaudut Valioliigajoukkue Tottenhamin kannattajaksi. Riittääkö Spursin vire mestaruuteen?

Niillä oli hyvä tontti tossa, kun ManU ja City hävisivät viime viikonloppuna, ja jos ne olisi hoitanut Swansean niin ne olisi ollut kolmen pinnan päässä kärjestä peli vähemmän pelanneena [Swansea-Tottenham päättyi 1-1]. Ei saisi noita pistementyksiä tulla. En usko, että riittää ihan mestaruuteen. Tyytyväinen olen, jos suora Champions Leaguen paikka tulee.

Kumpi olisi hienompaa: HIFK uusii mestaruutensa vai Tottenham voittaisi Valioliigan lähes 50 vuoden tauon jälkeen?

Molemmathan olisi huikea juttu. Mutta joudun kuitenkin olemaan sitä mieltä, että mestaruuden uusiminen itse on etusijalla.

Siis vaikka itse juuri voititte viime keväänä ja Tottenhamin mestaruudesta on mennyt jo yli 50 vuotta?

Pitää nyt silti olla omien puolella tällä kertaa [nauraa].

Haastattelu: Kai Lintinen