Pikkuleijonien taival nuorten MM-kaukalossa käynnistyy maanantaina ottelulla Kanadaa vastaan. Päävalmentaja Raimo Helminen kertoi SuomiKiekko.com-sivustolle ennen matkaa Kanadaan, millä miettein MM-kisoihin lähdetään.

Raimo Helminen, millainen joukkue on käsissäsi MM-kisoihin lähdettäessä?

Muutama vuosi on tähdätty siihen, että kaikki pelaajat pelaisivat miesten sarjoissa. Vaatimustaso peleissä on kova, ja käytännössä pitää olla kokemusta miesten peleistä SM-liigasta tai Mestiksestä. Joukkue on monipuolinen, mutta ei iso fyysisesti. Taidolla ja vauhdilla mennään.

Joukkueessa on neljästä ikäluokasta pelaajia. Laajuutta ei ole ihan niin paljoa kuin kärkimailla, mutta meidän kärkipelaajat ovat todella hyviä. On harvinaista että siellä on niinkin nuoria mukana kuin esim. Aleksander Barkov (syntynyt -95). On myös todella tärkeää, että saimme Mikael Granlundin joukkueen kärkinimeksi.

Siihen meidän täytyy menestys rakentaa, että pystytään joukkuetta leveästi käyttämään niin, että meidän kärkipelaajilla olisi voimaa ratkoa pelejä kun sen aika on. Ei voi lähteä siihen, että liikaa kuormitetaan ykkösmiehiä heti alusta.

Millaisin tavoittein Suomi lähtee kisoihin?

Ei ole vielä tarkempaa tavoitetta asetettu, mutta kun MM-kisoihin mennään, niin jokaista peliä lähdetään voittamaan. Ei lähdetä kumartelemaan vastustajia, vaikka ne ovat huippukovia. Heti alkulohkossa mitataan missä suomipoika menee, kun vastaan tulee mm. Kanada ja USA. Tavoite mietitään porukalla yhdessä, mutta on selvä asia, ettei sinne mennä pelkästään yleisöksi.

Kuinka valmistaudutte Pohjois-Amerikan reissuun?

Joukkue kokoontuu Vierumäelle ensi sunnuntaina (11.12.), josta sitten seuraavalla viikolla jatketaan kohti Kanadaa. Paikan päällä ei ehditä juuri harjoitella, kun pelataan jo kaksi harjoitusottelua. Päästään siinä hyvin sisään pienen kaukalon peliin.

Kanadassa nuorten MM-kisat keräävät suuremman huomion kuin aikuisten MM-kisat. Kuinka tähän valmistaudutaan?

Pelaajille ja joukkueenjohdolle pidetään pieni mediakoulutus Vierumäellä. Tähdätään siihen, että joukkue on hyvässä henkisessä ja fyysisessä vireessä.

Onko siitä etua, että pelaatte heti avauspelissä isäntämaa Kanadaa vastaan?

En usko, että siitä on mitään etua. Tuskin Kanada kotikentällään hiljaa aloittaa. Hieno paikka kuitenkin on päästä avaamaan kisat isäntiä vastaan täyden katsomon edessä.

Nämä ovat ensimmäiset kisat joukkueen päävalmentajana. Otatko paineita siitä?

En ota siitä henkilökohtaisia paineita. Mutta otan paineita siitä, että pystyn auttamaan poikia menestymään kisoissa.

Kuinka tärkeää on, että pelaajilla on kokemusta miesten peleistä?

Sillä on iso merkitys. Nuorten MM-pelit pienessä kaukalossa voivat olla jopa fyysisempiä ja vaihderikkaampia kuin monet liigapelit. Pelaajille pyritään iskostamaan ajatusta siitä mikä odottaa. Kontaktia tulee ja paljon.

Onko paras ase vastata pohjoisamerikkalaisten fyysisyyteen samalla mitalla vai enemmänkin yrittää pysyä viilipyttynä paineen alla?

Kyllä siinä vähän molempia asioita täytyy tehdä. Pitää seistä selkä suorana, mutta ei sinne kannata lähteä tyhmänä riehumaan. Meidän pitää löytää omat juttumme ja kuviot, ja sitä kautta rakentaa peliä. Ei voida lähteä matkimaan mitä muut tekevät.

Mitkä maat ovat ennakolta vahvimpia?

Suosikkeja on neljä: Kanada, USA, Venäjä ja Ruotsi. Sama tilanne, mikä on ollut jo monet vuodet. Näillä joukkueilla on selkeästi leveimmät materiaalit. Ruotsia vastaan hävittiin marraskuussa Vaasan turnauksessa 0-5. He pelaavat erittäin hyvää kiekkoa ja ovat kokonaisuudessaan erittäin kovatasoinen joukkue.

Haastattelu: Kai Lintinen