Niemi torjui Koivun Minnesotan nurin
Minnesota Wildin viiden ottelun pituinen voittoputki katkesi San Jose Sharksin hallissa torstain NHL-kierroksella isäntien oltua parempia lukemin 3-1. Suomalaisvahtien kamppailussa San Josen Antti Niemi torjui 21 ja kaukalon kolmostähdeksi valittu Niklas Bäckström 33 laukausta.
Niemelle voitto oli toinen peräkkäinen. Hän on päästänyt otteluissa yhteensä vain kolme maalia. Niemi menetti Minnesotaa vastaan nollapelinsä vasta kuusi ja puoli minuuttia ennen loppua.
Minnesota sortui kamppailussa jäähyilyyn. Wild kesti vielä avauserän kolme alivoimaansa, mutta toisen erän molemmat jäähyt koituivat kohtalokkaiksi.
Minnesotan Mikko Koivu luisteli jälleen Dany Heatleyn ja Guillaume Latendressen välissä. Wild joutui kuitenkin sekoittamaan ketjuja, koska Latendresse ei ilmestynyt enää päätöserään. Kolmessa edellisessä ottelussa verkkoa heiluttaneen kanadalaislaiturin vamman vakavuudesta ei ole Minnesotan verkkosivujen mukaan vielä tarkempaa tietoa.
San Joselle voitto oli kahdeksas viimeisessä 10 ottelussa. viimeisessä neljässä kamppailussa vain yhden sarjapisteen menettänyt Sharks porskuttaa Läntisessä konferenssissa neljännellä sijalla.
Minnesota majailee yhtä sijaa alempana. Wild hävisi nyt vieraissa varsinaisella peliajalla ensimmäisen kerran sitten kauden ensimmäisen reissupelinsä.
NHL torstaina (10.11.2011)
BOSTON – EDMONTON 6-3 (2-2,2-0,2-1)
BOS: Tuukka Rask 30 laukausta/27 torjuntaa
Lennart Petrell, Edmonton 0+0, -1, 0, 0, 9:07
COLUMBUS – CHICAGO 3-6 (1-2,0-3,2-1)
Sami Lepistö, Chicago ei kokoonpanossa
ST.LOUIS – TORONTO 2-3 rl (0-2,1-0,1-0,0-0)
WINNIPEG – FLORIDA 2-5 (0-2,0-2,2-1)
Sean Bergenheim, Florida 0+0, -1, 0, 0, 14:59
COLORADO – NY ISLANDERS 4-3 ja (0-1,1-2,2-0,1-0)
PHOENIX – MONTREAL 2-3 ja (1-0,0-2,1-0,0-1)
Lauri Korpikoski, Phoenix 0+0, -1, 0, 0, 16:20
Petteri Nokelainen, Montreal 0+0, -2, 0, 1, 9:00
LOS ANGELES – VANCOUVER 2-3 (0-3,1-0,1-0)
Sami Salo, Vancouver 1+0, 0, 0, 2, 22:18
SAN JOSE – MINNESOTA 3-1 (0-0,3-0,0-1)
SJ: Antti Niemi 22 laukausta/21 torjuntaa
MIN: Niklas Bäckström 36/33
Antero Niittymäki, San Jose sairaslistalla
Mikko Koivu, Minnesota 0+0, 0, 0, 1, 20:48
Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liiga-pomolle kävi nolosti – kilpailuvirasto puuttui puheisiin
- Sveitsiläisseura kiinnitti Leijonista tutun tehopuolustajan
- HIFK saa isoja vahvistuksia!
- Tapparan mestaripakki: uusi seura!
- Kaapo Kakolle karsea takaisku NHL:ssä
- Pasi Nurminen sai yllätyspestin Liigasta!
- IL: Liigassa jytisee pian – tämä ehdotus menossa läpi!
- Jokereista tuttu tähtihyökkääjä räväytti – siirtyy viidenneksi korkeimmalle sarjatasolle!
- Colorado iski pöytään sopimusuutisia – ykkösvahti kiinnitetty!
- Tämä on loukkaantuneen Auston Matthewsin tilanne nyt
- Urheilucastin väite: Aatos Koivun lähtö lähenee TPS:stä – nämä Liiga-seurat ovat kimpussa
- Lähde: Kanadalaispelurin sopimus purettiin – siirtyy Liigaan!
- Tämä EHT-mies nousee Leijonien olympiakoneeseen – Antti Pennanen listasi onnistujat
- Toimittaja: Jokerien maalitykki vaihtaa yllättäen maisemaa!
- Ruotsalaislehti: näin paljon SHL:n kalliit suomalaisflopit tienaavat
- Kärpät: hirmuvahvistus!
- Ilves näytti hyökkääjälle ovea – uusi seura löytyi nyt!
- Leijonat-hyökkääjä Markus Nurmi: Ensi kauden seura selviämässä
- Suomalainen kärkivaraus: NHL kutsuu!
- Suru-uutinen: Entinen NHL-ykkösvaraus on kuollut