Niklas Bäckström ja Mikko Koivu olivat isossa roolissa, kun Minnesota Wild palasi voittokantaan maanantain NHL-kierroksella. Kaksi edellistä otteluaan yhteismaalein 4-10 hävinnyt Minnesota kukisti Tampa Bay Lightnigin kotonaan 3-1.

Bäckström oli otettu edellisen illan Calgary-tappiossa vaihtoaitioon kolmen takaiskun jälkeen jo ennen avauserän puoliväliä. Suomalaisvahti vastasi kuitenkin Tampa Bayta vastaan torjumalla 32 laukausta, mikä toi hänelle kaukalon ykköstähden palkinnon.

– Ei ollut mitään epäilystä (maalivahtivalinnasta). Hän (Bäckström) on ollut niin hyvä meille tällä kaudella, että hän ansaitsi tilaisuuden palata tasolleen. Ja mikä paluu se olikin. Hän oli loistava, Minnesotan päävalmentaja Mike Yeo sanoi seuran verkkosivuilla.

Koivu keräsi tehot 1+1. Wild-kippari viimeisteli loppunumerot tyhjiin ja sai tililleen NHL-uransa 100. maalin. Minnesotan paidassa 100 maaliin ovat aikaisemmin yltäneet vain Marian Gaborik ja Andrew Brunette.

Minnesota päätti kuuden peräkkäisen kotiottelun sarjan, joka tuotti neljä voittoa ja kaksi tappiota. Wild nousi maanantain voiton myötä Läntistä konferenssia johtavan Chicagon rinnalle. Tampa Bay on idän puolella sijalla 10.

NHL maanantaina (28.11.2011)

MINNESOTA - TAMPA BAY 3-1 (0-0,2-1,1-0)
Niklas Bäckström, Minnesota 33 laukausta/32 torjuntaa
Mikko Koivu, Minnesota 1+1, +2, 0, 3, 20:31

COLORADO - DALLAS 1-3 (0-1,0-0,1-2)
Kari Lehtonen, Dallas sairaslistalla

EDMONTON - NASHVILLE 1-2 (1-0,0-1,0-1)
Lennart Petrell, Edmonton 0+0, 0, 0, 0, 7:57
Teemu Laakso, Nashville sairaslistalla
Pekka Rinne, Nashville varamaalivahtina

LOS ANGELES - SAN JOSE 2-0 (1-0,1-0,0-0)
Antti Niemi, San Jose 33/31
Antero Niittymäki, San Jose sairaslistalla

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.