Risto Dufva: Annettiin maali kaverille

JYP aloitti kautensa SM-liigassa häviämällä KalPalle tehottomalla esityksellä 0-2. JYP:n valmentaja Risto Dufva näki joukkueensa pelissä positiivisiakin asioita tappiosta huolimatta.
– KalPa oli pikkuisen edellä kaksi ensimmäistä erää. Sitten ihan omasta virheestä kolmannen erän alkuun ratkaisu syntyi. Tämä oli minun laskuissa yhden maalin peli ja se me annettiin kaverille. Toisaalta oltiin onnekkaita, ettei KalPa saanut kahdessa ekassa erässä maaleja, joita se kuitenkin hallitsi, Dufva kertoi.
– Vähän vietiin näennäisesti kolmatta erää, mutta kunnon paikkoja ei saatu aikaan. Mielestäni KalPa oli juurin tuon verran parempi. Meillä oli vähän hyökkäyspeli vaisua. Se ei riittänyt tänään. Alivoima oli meiltä erittäin hyvää ja taistelevaa. Ylivoima puolestaan oli vielä hakusessa, jatkoi Dufva.
JYP pääsee yrittämään pistetilinsä avaamista uudelleen lauantaina Kärppiä vastaan. Ottelu pelataan Oulussa.
//
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Raju päätös! Corey Perry sai monoa NHL:ssä
- NHL-lahjakkuus haluaa pois – Jarmo Kekäläisen työpöydälle iskettiin siirtopyyntö!
- Kaapo Kakosta tipahti karsea uutinen
- Liigan lisenssihakemussaagassa jättimäinen käänne!
- Sopimustiedot julki – tällaisen palkan Patrick Kane sai!
- LS: Kaksi Liiga-joukkueen pelaajaa vietti yönsä putkassa viikonloppuna – seurapomo myöntää tapahtumat
- Siirtopommi! Patrick Kanen uusi joukkue selvisi
- Colorado-pakki kertoo, miten Joe Sakic pakotti häntä vaihtamaan mailansa: ”Ei syötä minulle enää”
- Oho! Suomalaisvahti teki harvinaisen tempun Ruotsissa ja ylsi harvalukuiseen joukkoon
- Liiga-seura pahoissa vaikeuksissa: flunssa-aalto pisti kokoonpanon uusiksi
- Onko lähtölaskenta alkanut? TPS-tähti ei mahdu pelaavaan kokoonpanoon
- HIFK:lle raju takaisku
- TSN: NHL-seura pisti lähes kaikki pelaajansa, varauksensa ja lupauksensa myyntiin – vain kolme turvassa
- Colorado-puolustaja jättää joukkueen mielenterveys- ja alkoholiongelmien vuoksi
- Kärpät tiedottaa: Mestiksessä loistaneen hyökkääjän sopimus purettu – uusi seura löytyi Liigasta
- Siirtojytky! Kärpät teki valtavan kaappauksen – vahvistuu NHL-pelaajalla: ”Erittäin harvinaista”
- NHL-ykkösvarauksen kausi ohi – edessä polvileikkaus!
- Harvinainen ulostulo! Pelikaveri tylyttää Connor Bedardia ja muita Chicagon nuoria – vaatii muutosta yhteen asiaan
- Lähde: Tappara teki hurjan kaappauksen Euroopan kaukaloista!
- Ryan Lasch tasoihin nolon Liiga-ennätyksen kanssa – nouseeko hän pian kaikkien aikojen ykköseksi?