Tagi: KooKoo

Esimakua pahoista ongelmista? – KooKoon maaliverkkoja heilutettu tiuhaan tahtiin harjoituskaudella

Liigajoukkueet ovat valmistautuneet tulevaan kauteen harjoitusotteluiden parissa viime viikkojen aikana. Kouvolan KooKoo on ehtinyt pelata jo viisi valmistavaa ottelua, joista se on ottanut vain yhden...

Kookas kiekkokiertolainen kolmeksi kuukaudeksi KooKoon kalustoon

Kouvolalainen KooKoo on vahvistanut puolustustaan. Jyri Niemi, 27, pelaa oranssimustien takalinjoilla marraskuun joulutaukoon asti. KooKoo oli pakotettu hankkimaan puolustukseensa tuuraajan, koska Robin Jacobsson on loukkaantunut...

Kovalle siirrolle varmistus – KooKoo vahvistuu tanskalaislupauksella

Liigaseura KooKoo vahvisti torstaina tehneensä yhden vuoden sopimuksen Patrick Bjorkstrandin kanssa. 25-vuotias hyökkääjä saapuu Kouvolaan AHL:stä, jossa hän teki viime kaudella 42 ottelussa tehot...

IS: KooKoo nappasi Tanskan maajoukkuehyökkääjän – kävi jo aiemmin mutkan SM-liigassa

Ilta-Sanomien tietojen mukaan KooKoo on hankkinut itselleen Tanskan maajoukkuehyökkääjän Patrick Bjorkstrandin. Bjorkstrand, 25, pelasi viime kaudella AHL:ssä Ontario Reignin riveissä. Reign on Los Angeles Kingsin farmiseura. KooKoo...

KooKoo teki huippuhankinnan – ykköshyökkääjä löytyi Ilveksestä

Viime kauden hyökkäyksestään paljon taitoa menettänyt KooKoo on maanantaina julkaissut Michael Keräsen yhden vuoden sopimuksen. Vielä toissa kaudella Minnesota Wildin organisaatiossa pelannut Keränen palasi viime...

KooKoon alakerta valmis – hankki isokokoisen jenkkipakin

Liiga-seura Kouvolan KooKoo ilmoittaa ensi kauden puolustajaosastonsa olevan valmis. Viimeisimpänä kouvolalaiset ovat kiinnittäneet riveihinsä puolustaja Jake Newtonin. Kaudella 2015–16 Newton pelasi Vaasan Sportissa saalistaen tehot...

KooKoossa Mestistäkin pelannut hyökkääjä Chicagoon

KooKoossa NHL:n työsulkukaudella 2012-13 hyökännyt Tommy Wingels on tehnyt yhden vuoden sopimuksen Chicago Blackhawksin kanssa. Sopimuksen arvoa ei kerrottu. Kouvolassa aikanaan 18 Mestiksen ottelussa kahdeksan...

SM-liigan huippusentteri vahvisti uran päättymisen – ”Kiitokset kaikille”

SM-liigassa useamman vuoden pelannut kanadalaissentteri Josh Green on ilmoittanut Twitter-tilillään lopettavansa kiekkouransa. Kaksi edellistä vuotta KooKoota ja sitä ennen Tapparassa kaksi vuotta kiekkoillut Green...

KooKoo hankki KHL:stä suomalaishyökkääjän – ”Kovissa liemissä meritoitunut ammattilainen”

KooKoo on tiedottanut tehneensä sopimukset Eetu Pöystin ja Miikka Pitkäsen kanssa. KHL-seura Kunlun Red Starista saapuvan Pöystin sopimus on yksi- ja KalPasta Kouvolaan siirtyvän Pitkäsen...

KooKoolta sopimusuutisia – nappasi Kärppien hyökkääjän ja maajoukkuepuolustajan

KooKoo on tiedottanut uusista pelaajasopimuksista. Kouvolalaisseura vahvistuu hyökkääjä Toni Kähkösellä ja puolustaja Emil Kristensenillä. Kähkösen sopimus on kaksivuotinen ja Kristensenin yksivuotinen. 30-vuotias Kähkönen siirtyy KooKoon vahvuuteen...

Liigajoukkue menettämässä tähtivahtinsa – ”Kärkipelaajien vaihtuvuus tulee olemaan iso”

Liigaseura KooKoon kausi päättyi maanantaina runkosarjan viimeisellä kierroksella joukkueen jäädessä pudotuspelien ulkopuolelle. Ensi kaudeksi KooKoo on menettämässä kuluneen kauden tärkeimpiä pelaajiaan. Keskushyökkääjää Josh Greenin...

Leijoniin murtautunut puolustaja jättää Liiga-seuran – siirtyy Ruotsiin

KooKoo-puolustaja Mikko Lehtonen siirtyy uusien haasteiden pariin ulkomaille. Viime kaudella Leijoniin murtautunut Lehtonen jättää KooKoon. Puolustaja siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella ruotsalaisen HV71:n vahvuuteen. - Perimmäiset syyt ovat samat...

KooKoolta hauskaa kuittailua HIFK:n suuntaan – ”Haluatteko ostaa nämäkin?”

Kouvolan KooKoo on heittänyt sosiaalisessa mediassa kuittia HIFK:n suuntaan. Helsinkiläisseura hankki äskettäin riveihinsä peräti kolme pelaajaa KooKoosta. Ryan O’Connor, Jarkko Malinen ja Kai Kantola edustavat HIFK:ta jo...

Kolumni: Lauri Marjamäen osaamisen todellinen mittari, hatunnosto KooKoolle

Leijonat ja Lauri Marjamäki. Aihe, mikä herättää tällä hetkellä kovia mielipiteitä. Kiekkokansa on tottunut näkemään Leijonat voittavana joukkueena kaikissa ympyröissä. Kun tappioita tulee enemmän kuin...

KooKoo heitti hanskat tiskiin – kolme kärkipelaajaa HIFK:hon

HIFK on hankkinut kolme KooKoon avainpelaajaa riveihinsä loppukauden ajaksi. Kouvolasta Helsinkiin siirtyvät Ryan O'Connor, Jarkko Malinen ja Kai Kantola. Toiseen suuntaan siirtyvät nuoret hyökkääjät Panu...

KooKoo lainaa maalilleen tuttua NHL-varausta

JYPin maalivahti Markus Ruusu, 19, matkaa tällä viikolla Kouvolaan, kun KooKoo lainaa nuorta veskaria yhden ottelun ajaksi. Jyväskyläläisvahti torjuu seuran tiedotteen mukaan oranssimustien maalilla keskiviikon...

Tapparalle vaikea ilta luvassa – ”KooKoo pelaa kotonaan yllättävän hyvin isojakin vastaan”

NHL:ssä ja Liigassa komean uran tehnyt järkälemäinen puolustaja Sami Helenius uskoo, että sarjajohtaja Tapparalla on edessä vaikea iltapuhde perjantaina Kouvolassa. KooKoo taistelee vielä pudotuspeleihin pääsystä...

Liiga-seuralla karmea veskaripula – hankki hätäapua Mestiksestä

KooKoo kärsii akuutista maalivahtivajeesta. Kouvolalaisseura tiedottaa maalivahti Lassi Yrjölän liittyvän oranssimustiin viikon mittaisella lainapestillä Mestis-joukkue Heinolan Peliitoista. - Edustusjoukkueesta on kolme maalivahtia sivussa. Lisäksi A-nuorten kolmesta maalivahdista...

Liigaseuralla hurjaa epäonnea maalivahtiensa kanssa – peräti neljä kassaria nyt rikki!

Kouvolassa KooKoon maalivahtiosastolla on käynyt kuhina viime aikoina. Ei siksi, että otteet olisivat olleet huonoja, vaan siksi, että loukkaantumiset ovat vaivanneet sitä pahalla tavalla. Juha Järvenpää...

KooKoo vahvistaa maalivahtiosastoaan – ”Siirto palvelee molempia osapuolia”

KooKoo vahvistaa maalivahtiosastoaan Niko Hovisella. Hovinen, 28, siirtyy KooKoon oranssimustaan pelipaitaan ottelukohtaisella sopimuksella. Hovinen liittyi KooKoon mukaan keskiviikkoaamuna. KooKoon kanadalaismaalivahti Leland Irving on loukkaantuneena sivussa arviolta...

Sport-luotsi hermostui ja paiskoi mailan säpäleiksi protestina – ”Käteni ovat sidotut”

Vaasassa Sportin ja KooKoon välinen kamppailu päättyi varsin kyseenalaisesti perjantaina. Jatkoajalla Sportin kultakypärää Joel Kivirantaa koukattiin hyökkäyssiniviivan tuntumassa Anrei Hakulisen toimesta. Sen jälkeen Hakulinen sai...

KooKoo-luotsilta napakka niputus rajun poissaoloaallon keskellä – ”V*tuttaa niin p*rkeleesti”

OULU. Liigassa kovasti nousua pohjamudista yrittävä KooKoo joutui lähtemään vieraspelireissulle Ouluun ja Vaasaan ilman useampaa sen avainpelaajaa. Flunssa-aallon takia sivuun jäivät Josh Green, Jarkko Immonen,...

Joulupakina: Liigaseurojen lahjatoiveet, joulurauhan julistus uudessa paikassa

Joulu on taas, joulu on taas ja jatka siitä sitten sitä kyseistä laulua. Nyt on levon, mutta toisaalta ähkyn hetki. Peruna- ja ties mitä laatikoita...

Liigassa muhii erikoinen tapaus – kurinpitoryhmältä jänniä väitöksiä ja pelikiellon lyhennys

Liigassa muhii tällä hetkellä varsin erikoinen tapaus. Vaasan Sportin puolustaja Markus Kankaanperä sai aluksi kolmen ottelun mittaisen pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta, missä kohteena oli KooKoon...

Liigan ”hullu maanantai” kävi vedonlyöntiyhtiölle kalliiksi

Liigassa jaettiin maanantaiaamuna peräti kahdet potkut. Peränpitäjä Lukko näytti varsin odotetusti ovea Juha Vuorelle, mutta niukasti ennen raumalaisia KooKoo ehätti kertomaan, että Petri Mattilan...

KooKoo julkisti oman valmentajavalintansa – haluttu nimi tarttui haaviin

Maanantaina Lukon lisäksi myös KooKoo päätyi vaihtamaan päävalmentajaa. Kouvolassa päädyttiin antamaan kenkää tehtävässä toimineelle Petri Mattilalle heikon alkukauden jälkeen. Tilalle astelee Tuomas Tuokkola. Tuokkola on toiminut viime...

KooKoo vaihtaa päävalmentajaa – Petri Mattilalle potkut!

KooKoo on vapauttanut Petri Mattilan päävalmentajan tehtävästä. KooKoo tekee muutoksia valmennusosastolleen vapauttamalla päävalmentaja Mattilan tehtävistään. Mattila toimi KooKoon päävalmentajana kaudesta 2014–2015 alkaen. - Emme ole tyytyväisiä...

Häviämisen kulttuurin ilmentymät heijastuvat liigajoukkueella – ”Pelätään liikaa virheitä”

Ihmismieli se on viekas tapaus. Vaikka olisi kuinka ammattilaispelaaja, on jatkuvilla pettymyksillä omat heijastuksensa. - Totta kai se vaikuttaa tuohon pelaamiseen. Ei olla tarpeeksi rohkeita niissä...

Jumbotaistelun piirteet välittyivät selvästi – ”En ole ikinä pelannut noin tehotonta Kärppiä vastaan”

OULU Jumbofinaaleista yleensä erottuvat tietyt piirteet, jotka eivät jääneet huomaamatta myöskään lauantaina Oulussa. - Se peli on ajoittain vähän tuskaista, KooKoon sentteri Jarkko Malinen avasi...

Alkukauden Liigassa pelannut suomalaispuolustaja siirtyy ulkomaille

Alkukaudella KooKoota edustanut Marlo Koponen siirtyy Tanskan pääsarjaan. Koponen on tehnyt Tanskan liigassa pelaavan Gentofte Starsin kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen. 29-vuotias puolustaja pakitteli alkukaudesta KooKoon riveissä....
Ota huikeat 450 ilmaiskierrosta tästä!
Ota huikeat 450 ilmaiskierrosta tästä!