Leijona-luotsi Jukka Jalonen: ”Maalinteossa meidän pitää olla itsekkäämpiä”
Keskiviikkona Venäjältä 2-1-voiton napannut Leijonalauma valmistautuu nyt perjantain Tshekki-otteluun, jossa vastus ei ainakaan paljoa helpotu.
Päävalmentaja Jukka Jalonen oli tyytyväinen keskiviikon suoritukseen, vaikka viilattavaa jäikin vielä.
– Kyllä me pelattiin pääsääntöisesti hyvin. Ainahan siellä on jotain fiksattavaa, mutta pyritään nyt niitä asioita korjaamaan, Jalonen sanoi torstain jääharjoitusten jälkeen.
Suomella oli paljon maalipaikkoja Venäjää vastaan, mutta viimeistelyn saralla jäi vielä hiomista viikonlopun otteluihin.
– Maalinteossa meidän pitää olla itsekkäämpiä. Pitää ampua enemmän ja saada liikennettä maalin eteen. Sitä meillä oli ihan hyvin Venäjää vastaan, mutta sitten se veto jäi vähän piippuun. Siinä me pyritään ensisijaisesti parantamaan.
Tshekillä mukana on paljon NHL-nimiä ja Jalonen tietääkin perjantaina vastassa olevan huippujoukkue.
– He kääntävät peliä vielä nopeammin kuin Venäjä. Silloin korostuu meillä se kiekollisen pelin huolellisuus rohkeuden lisäksi. Pitää olla järkevä. Omaan päähän tulee ylivoimahyökkäyksiä, jos ei ole tarkkana. Kuitenkin niin, että se rohkeus säilyy yllä myös.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Turku
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!
Keskiviikkona Venäjältä 2-1-voiton napannut Leijonalauma valmistautuu nyt perjantain Tshekki-otteluun, jossa vastus ei ainakaan paljoa helpotu.
Päävalmentaja Jukka Jalonen oli tyytyväinen keskiviikon suoritukseen, vaikka viilattavaa jäikin vielä.
– Kyllä me pelattiin pääsääntöisesti hyvin. Ainahan siellä on jotain fiksattavaa, mutta pyritään nyt niitä asioita korjaamaan, Jalonen sanoi torstain jääharjoitusten jälkeen.
Suomella oli paljon maalipaikkoja Venäjää vastaan, mutta viimeistelyn saralla jäi vielä hiomista viikonlopun otteluihin.
– Maalinteossa meidän pitää olla itsekkäämpiä. Pitää ampua enemmän ja saada liikennettä maalin eteen. Sitä meillä oli ihan hyvin Venäjää vastaan, mutta sitten se veto jäi vähän piippuun. Siinä me pyritään ensisijaisesti parantamaan.
Tshekillä mukana on paljon NHL-nimiä ja Jalonen tietääkin perjantaina vastassa olevan huippujoukkue.
– He kääntävät peliä vielä nopeammin kuin Venäjä. Silloin korostuu meillä se kiekollisen pelin huolellisuus rohkeuden lisäksi. Pitää olla järkevä. Omaan päähän tulee ylivoimahyökkäyksiä, jos ei ole tarkkana. Kuitenkin niin, että se rohkeus säilyy yllä myös.
Ilari Savonen (