Minnesota Wildin suomalaiskapteeni Mikko Koivu on julkaissut tiedotteen Turun puukotustapauksesta, jota epäillään terroriteoksi.

– Perjantaina tapahtumat olivat järkyttäviä. Turku on minun kotini ja välitän suuresti yhteisöstämme. Ajatukseni ovat turkulaisten ja suomalaisten luona. Haluan välittää tukeni heidän uhrien perheille ja ystäville.

– Olen erittäin kiitollinen siitä, että vaimoni, lapseni ja sukulaiseni ovat turvassa. Olemme erittäin kiitollisia siitä, kuinka nopeasti poliisi ja muut viranomaiset toimivat tapauksessa.

– Olen hyvin otettu siitä, miten monet ihmiset ovat lähettäneet tukensa Turkuun ja Suomeen päin. Olen varma siitä, että suomalaiset ovat tulevina päivinä toistensa tukena ja tunnemme ylpeyttä meidän hienoa maatamme kohtaan, Koivu kävi läpi tiedotteessa, joka julkaistiin Wildin Twitter-tilillä.

Perjantain hyökkäyksessä menehtyi yhteensä kaksi ihmistä. Tämän lisäksi loukkaantuneita on ainakin kahdeksan.

Koivu on turkulaisen liigaseuran TPS:n osaomistaja. 34-vuotias suomalaissentteri pelasi viimeksi TPS:ssä NHL:n työsulun aikana, syksyllä 2012.