HIFK:n puolustuksen fyysisin pelaaja Joe Finley on mielissään siitä, että helsinkiläisillä on tulevalla kaudella nousemassa uudelle tasolle useampi nuori puolustaja.

Harjoituskaudella Dallas Starsin huippulupauksen Miro Heiskasen lisäksi Oliwer Kaski sekä Elias Ulander ovat esiintyneet edukseen.

– Olen iloinen katsoessani heidän tekemisiään ja toivottavasti pystyn auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin. Ei pelkästään jäällä, vaan haluan käydä keskusteluita heidän kanssaan ennen ja jälkeen harjoitusten, Finley sanoo.

HIFK:n puolustus on selkeä sekoitus kokeneempaa kaartia sekä nuoria, joille on myös vastuuta tarjolla.

– Olen tyytyväinen saadessani pelata heidän kanssaan. He tulevat olemaan isossa roolissa ensi kaudella meidän joukkueessa.

Miro Heiskasen palaaminen HIFK:n vahvuuteen ei ole vielä täysin varmaa, sillä hän voi jopa napata itselleen vielä pelipaikan Dallas Starsin joukkueessa. Finley pelasi viime kaudella paljon Heiskasen puolustajaparina.

– Olin innoissani, kun näin Dallasin varanneen hänet. Kaikki näkivät viime kaudella, minkälainen erikoislahjakkuus hän oli kaukalossa ainoastaan 17-vuotiaana, Finley sanoo.

Järkälemäinen puolustaja on nähnyt myös Heiskasen jyrkästi ylöspäin osoittavan kehityskäyrän.

– Hänestä on koko ajan tulossa vahvempi. Hän on niin lahjakas ja hän ajattele erittäin fiksusti jäällä.

– Uskon, että hänellä on tulossa erittäin vahva kausi nyt. Hyvä asia on myös se, että hän tiedostaa hänen ympärillään olevat pelaajat ja joukkueen, joten hänen ei täydy ottaa minkäänlaisia ekstrapaineita mistään. Hänen pitää vain mennä, pelata ja pitää hauskaa.