Moni liigaseura aloitti kautensa virallisesti tänään maanantaina, niin myös TPS, jonka pelaajarunko on ollut erittäin hyvällä mallilla kesän ajan.

Seuran urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäki paljastaa Turun Sanomien haastattelussa, että joukkueeseen halutaan vielä yksi vahvistus.

– Haemme mahdollisesti vielä yhtä puolustajaa, Niittymäki sanoo lehden haastattelussa.

Joukkueessa jatkavat viime kauden ykköspuolustajat Ilkka Heikkinen ja Henrik Tallinder, joiden lisäksi kokenut Jani Forsström luutii TPS:n alakerrassa. Puolustuksessa nuorempaa potentiaalia edustavat Miro Keskitalo, Martin Berger sekä Elmeri Eronen.

Lisäksi TPS hankki Ruotsista kiekollisen 21-vuotiaan puolustajan Lucas Ekeståhl Jonssonin.

– Mitään akuuttia tarvetta meillä ei ole, mutta jos joku sopiva puolustaja tulee vastaan, voisimme hänet hankkia loukkaantumisten varalta, Niittymäki täsmentää tilannetta.