NHL:ssä vuosien ajan tähtien joukkoon kuuluneet Jarome Iginla ja Shane Doan odottelevat yhä sopimustarjouksia vapaina agentteina.

Molemmat ovat ilmoittaneet halustaan jatkaa pelejä NHL:ssä. Sopimuksia ei ole kuitenkaan syntynyt.

Nyt Iginla ja Doan yhdistettiin varsin mielenkiintoiseen kuvioon.

Tiistaina Kanadan jääkiekkoliitto nimitti johtoryhmänsä ensi vuoden puolella pelattaviin talviolympialaisiin.

Vaahteranlehtipaitojen joukkuetta on kasaamassa Sean Burke, joka nimitettiin GM:n rooliin. Burke heitti ilmoille varsin mielenkiintoisen pyörittelyn, sillä hän sanoi TSN 1050 -radiokanavalle Kanadan johdon tarkkailevan Iginlan ja Doanin tilanteita.

Jos konkarit eivät tee NHL-sopimuksia, heidät saatetaan nähdä Etelä-Koreassa pelattavissa talviolympialaisisa.

– He ovat ehdottomasti sellaisia kavereita, joita harkitsemme, Burke totesi.

Kuviossa taustajuoni rakentuu NHL:n päätöksestä. Taalajäillä viilettävät pelaajat kun eivät saa osallistua tuleviin olympialaisiin.

Osallistuminen ollaan kieltämässä kaikilta NHL-sopimuksen alla pelaavilta pelaajilta.

Iginla on nähty olympiatasolla tähän mennessä kolmeen otteeseen. Doanille olympiamatka olisi hänen uransa toinen.