Eetu Tuulola (kuvassa vasemmalla) on varsin menestyksekkään kiekkoperheen lapsi.

19-vuotias laitahyökkääjä on alle 18-vuotiaiden maailmanmestari, veli Joni on puolestaan päässyt vuolemaan MM-kultaa alle 20-vuotiaissa. Poikien isä Marko Tuulola on kaksinkertainen Suomen mestari, jolle kertyi urallaan 16 A-maaottelua.

Aiemmin tällä viikolla kautensa muiden Nuorten Leijonien kanssa Vierumäellä avannut nuorempi Tuulola tietää, miksi Suomen nuorten eri maajoukkueet ovat päässeet juhlimaan viime vuosina useita mestaruuksia.

– Maajoukkue on alkanut keskittyä enemmän yksilötaitoon. Tällä hetkellä tuotetaan aika hyviä lupauksia maailmalle, kuten nähtiin tämän ja viime vuoden varaustilaisuudessa, vajaat puolitoista vuotta sitten alle 18-vuotiaiden MM-kultaa juhlinut hyökkääjä analysoi SuomiKiekolle.

– Nuorista lähtien on alettu kehittää henkilökohtaista taitoa. Hyvä strategia on tarvittu mestaruuksiin, että ollaan voitettu.

Henkilökohtainen valmennus on siis joukkuepelissäkin oleellinen osa maajoukkueen menestystä?

– Ilman muuta! Ollaan tehty hyvää työtä, sanotaanko, viiden-kymmenen viime vuoden aikana. On tuotettu henkilökohtaisella taidolla varustettuja pelaajia, jotka auttavat joukkuetta ja ovat valmiita sitoutumaan, Tuulola kehaisee.

Takaisin kotiin

Calgary Flamesin kesällä 2016 varaama lupaus palasi alkavaksi kaudeksi Suomeen. Viime kauden Tuulola vietti Pohjois-Amerikan junioriliigassa WHL:ssä pelaavassa Everett Silvertipsissä.

HPK:n sotisopaan palaava Tuulola odottaa uuden kauden alkua vesi kielellä.

– Odottavaisin mielin olen. Takaisin on tultu Suomeen ja Hämeenlinnaan. Tatsi voisi olla parempi, muttei se ihan karukaan ole, Tuulola sanoi Vierumäellä alle 20-vuotiaiden maajoukkueen leirillä.

Tuulolan mukaan suomalaisessa kiekossa ja pelissä rapakon takana on joitain eroja, joista suurin on pelinopeus. Kaikkiaan pelitavan poikkeavuudet ovat kuitenkin varsin marginaalisia.

– Veikkaisin, että Suomessa on aika paljon hitaita lähtöjä ja trappia, tuolla niitä ei paljoa suosittu. Siellä lyötiin mahdollisimman nopeasti ylös kun vaan päästiin. Myös pienen tilan pelaamisessa on eroja, miten tullaan kulmista ja ajetaan maalille.