Harvoin pystyy sanomaan, että NHL:n varaustilaisuudessa kärkivarauksen ansainnut nuorukainen eläisi katastrofin keskellä. Philadelphia Flyersin Nolan Patrickille se on todellisuutta.

Suomikiekko uutisoi pari päivää sitten huippulupaavan sentterin tuoreimmista terveysongelmista. Patrick kärsii märkäpaiseesta naamassaan, mikä estää täysipainoisen harjoittelun.

Flyersin keskushyökkääjään kohdistuvat järisyttävät paineet, kun kannattajat haluavat hänestä jo ensi kaudella ratkaisupelaajan kokoonpanoonsa.

Patrickin loukkaantumishistoria viimeksi kuluneen vuoden aikana alkaa olla sitä luokkaa, että tulokaskauden yllä on jo tässä vaiheessa erittäin synkkiä pilviä.

On hyvä ymmärtää, että ainoastaan juniorikiekkoa pelannut pelaaja tarvitsee ennen NHL:n tulokaskautta elämänsä harjoituskesän ja henkisellä puolella kaikki häiriötekijät pois.

Esimerkkinä käy hyvin viime kesänä eeppisen paljon töitä tehnyt Patrik Laine, joka ansaitsi kaikki tulokaskauden pisteensä jo kesällä pururadalla ja punttisalilla.

Patrick sen sijaan on käynyt vuoden sisään kahdessa nivusleikkauksessa sekä ennen varaustilaisuutta vatsalihasleikkauksessa.

Tässä vaiheessa alkaa selkeytyä, miksi New Jersey Devils sivuutti Patrickin ja valitsi Nico Hischierin varaustilaisuuden ensimmäisenä pelaajana.

Patrickin polku NHL-kaukaloihin saattaa olla vielä yllättävänkin pitkä ja kivinen.