NHL:ään ensi kaudeksi liittyvä Vegas Golden Knights on täydentänyt valmennustiimiään.

Gerard Gallantin vetämään valmennusryhmään nimitettiin eilen Ryan Craig. Vasta 35-vuotias Craig lopetti pelaajauransa tänä keväänä AHL:n Cleveland Monstersin riveissä.

NHL-urallaan Craig pelasi Tampa Bay Lightningissä viidellä kaudella 2005–10 yhteensä 184 runkosarjan ottelua. Tämän jälkeen Craig kävi vielä kokeilemassa vauhtinsa riittävyyttä Pittsburghissa kuuden ottelun verran kaudella 2010–11 sekä yhteensä kahdeksan pelin verran Columbus Blue Jacketsissa 2013–15.

Yhteensä hyökkäjä kirjautti uransa 198 NHL-ottelussa tehot 32+31=63.

Craig oli urallaan eräänlainen ”väliveden” pelaaja – sellainen, joka oli riittävän hyvä pelatakseen kelpo NHL-uran, muttei kuitenkaan koskaan lyönyt ihan kunnolla läpi.

Sen sijaan AHL:ssä Craig pelasi kunnitoitettavan uran. 711 AHL:n runkosarjan ottelua toivat tehot 172+188=360. AHL:n pudotuspeleissä Craig pelasi 54 ottelua kovilla tehoilla 13+20=33.

Keväällä 2016 Craig juhli AHL:n mestaruutta Calder Cupia Lake Erie Monstersin riveissä.

Merkillepantavinta Craigin peliurassa oli, että jokaisella seitsemällä viimeisellä pelikaudellaan hän toimi joukkueensa kapteenina. Tänä aikana Craig ehti johtaa neljää eri joukkuetta kapteenin ominaisuudessa. Lisäksi hän oli jo nuorena poikana juniorisarja WHL:ssä joukkueensa Brandon Wheat Kingsin kapteeni kahden kauden ajan.

Vegas Golden Knights nostikin Craigin johtajaominaisuudet esiin julkistaessaan tämän sopimuksen.

–Hän on ollut kapteeni lähes kaikkialla, missä on pelannut, Golden Knightsin nettisivuilla kirjoitettiin.

Samassa jutussa kerrottiin myös, että Craig lopetti pelaajauransa nimenomaan päästäkseen mukaan Golden Knightsin valmennustiimiin.

Erityisenä detaljina jutussa mainittiin, että Craigin pelatessa Berndon Wheat Kingsissä seuran omisti Kelly McCrimmon, joka on nyt Vegas Golden Knightsin vara-GM.

Golden Knightsin päävalmentaja Gerard Gallant on aiemmin toiminut NHL:ssä päävalmentajana Columbus Blue Jacketsissa 2004–07 ja Florida Panthersissa 2014–16. Viime syksyn World Cupissa Gallant toimi Pohjois-Amerikan joukkueen apuvalmentajana. Kevään MM-kisoissa Gallant kuului Kanadan valmennusryhmään.