Tappara on napannut itselleen melkoisen vonkaleen.

Kirvesrintojen tuorein vahvistus on Tomas Zaborsky.

29-vuotias hyökkääjä liittyy hallitsevien mestareiden riveihin kahden vuoden mittaisella sopimuksella.

Zaborsky edusti viime kaudella SHL-seura Brynäsiä. Slovakialaishyökkääjän kausi jäi hyvin vajaaksi pahojen loukkaantumisten takia. Ruotsin mutkaa ennen Zaborsky paukutti HIFK:ssa kaudella 2015-16 runkosarjan aikana 27 maalia ja 48 pistettä.

SM-liigatasolla Zaborsky nousi tietoisuuteen jo aikanaan Ässissä, missä hän naputti parhaalla kaudella peräti 35 maalia.

Henrik Haapalan NHL-sopimuksen jälkeen tarvitsimme hyökkäykseen vahvistusta. Saimme hyvän ja monipuolisen pelaajan, joka tuntee Liigan ja on osoittanut pärjäävänsä täällä erinomaisesti, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen miettii uudesta vahvistuksesta seuran verkkosivuilla.

Kevään ja kesän aikana Tappara on vahvistanut rivejään lukuisilla maajoukkuetason pelaajilla. Kirvesrintoihin ovat siirtyneet Zaborskyn lisäksi Mikko Lehtonen, Niko Mikkola, Matti Järvinen, Jarno Kärki ja Niko Ojamäki.