Dallas Stars aikoo asettaa suomalaisvahti Antti Niemen siirtolistalle tulevan sopimuksen ulososton takia, Dallas Morning Newsin toimittaja Mike Heika kertoo Twitter-tilillään.

4,5 miljoonaa dollaria kaudessa tienaavan Niemen sopimus olisi päättynyt ensi vuoden heinäkuun 1. päivä, mutta Stars-johto on päättänyt ostaa suomalaisen sopimuksen ennenaikaisesti ulos.

Mikä tahansa joukkue voi poimia 33-vuotiaan vantaalaisen siirtolistalta ennen ulosostoa.

Niemen ulososto maksaa Starsille 2/3 suomalaisen 4,5 miljoonan dollarin sopimuksesta, eli seura joutuu maksamaan 1,5 miljoonan dollarin sakkoa kahden seuraavan kauden ajan.

Niemi torjui tällä kaudella 37 ottelussa torjuntaprosentilla 89,2. Hänen päästettyjen maalien keskiarvonsa oli 3,3.

Stars hommasi maalinsa suulle kauden päätteeksi tähtivahti Ben Bishopin. Suomalaisvahti Kari Lehtosella on myös sopimus Starsin kanssa, mutta miehen tulevaisuus seurassa on toistaiseksi suuri kysymysmerkki.

Mike Heika

@MikeHeika
Stars will place Antti Niemi on waivers for purposes of a buyout.