Tampereen Ilves tiputti perjantaina mieluisan yllätyksen.

Suomalaisten kiekkovalmentajien kuumin nimi Karri Kivi ja Ilves jatkoivat hyvässä yhteisymmärryksessä päävalmentajan sopimusta vuodella hyvissä ajoin. Kiven nykyinen sopimus olisi päättynyt vasta ensi keväänä.

Monta vuotta vakuuttavaa ja horjumatonta työtä tehnyt Kivi ehti muun muassa olla yksi kuumimmista vaihtoehdoista seuraavaksi Leijonien päävalmentajaksi. Lisäksi hänellä olisi ensi kauden jälkeen ollut varmasti uusia työnantajia pitkin Eurooppaa.

Itsevarmana ja suoraselkäisenä valmentajana tunnettu Kivi kuitenkin päätti jäädä Ilvekseen, eikä hänen tarvinnut omien sanojensa mukaan edes miettiä muita vaihtoehtoja.

Kilometrien päähän näkee, että 47-vuotias valmentaja kokee kovissa vaikeuksissakin seilanneen Ilveksen kehittämisen arvokkaaksi työksi, jota haluaa tehdä joka solullaan. Se on Ilveksen koko organisaatiolle enemmän kuin lottovoitto.

Vaikka kaukalon ulkopuolella seurassa tapahtuisi millaista myllerrystä tahansa, Kiven pitkä sopimus takaa vakaan ilmapiirin kaukalon sisälle kahdeksi seuraavaksi vuodeksi.

Ilves ei päässyt yhden voiton päähän välieräpaikasta Tapparaa vastaan päättömällä hurmoksella, vaan loistavan valmennuksen ja yhteishengen ansiosta. Nämä elementit näkyvät varmasti Ilveksestä niin kauan kuin Kivi on penkin takana.

Lisäksi Kiven sopimus on loistava uutinen seuran junioripelaajille, jotka ovat ottamassa viimeisiä askeleita kohti edustusjoukkuetta. Nuoret Leijonat MM-kultaan valmentanut Kivi on paras vaihtoehto ajamaan nuoria talentteja sisään liigaympyröihin.