Suomalaiskolmikon eli Pekka Rinteen, Juuse Saroksen ja Miikka Salomäen edustama Nashville Predators kärsi tappion NHL:n finaaleissa Pittsburgh Penguinsille.

Penguins oli parempi voitoin 4-2. Näin Penguins oli ykkönen myös tänä keväänä NHL:ssä.

Mihin Predators sitten lopulta kaatui? Mitä syitä finaalisarjan tappion takana olikaan?

Tätä kysyttiin Sportsnetsin asiantuntijoilta John Shannonilta ja Jeff Marekilta kanavan radiolähetyksessä.

Ryan Johansenin menetys oli iso juttu. Sillä oli kuitenkin vaikutusta myös siihen, mitä tapahtui Viktor Arvidssonille ja Filip Forsbergille. Kun hän (Johansen) loukkaantui, he menettivät siinä yhteydessä käytännössä kolme kaveria, Shannon aloitti.

Marek yhtyi näkemykseen.

– Aina voi puhua siitä, että Penguins menetti Kris Letangin, mutta Johansenin menetys… se oli paha, Marek allekirjoitti.

Ruotsalaiskaksikko Arvidsson-Forsberg oli esiintynyt mainiosti pudotuspeleissä ennen finaalisarjan alkua. Finaaleissa Arvidsson onnistui maalinteossa, Forsberg taas oli pahasti pimennossa.

– Predators ei toki saanut ihan tarpeeksi tukea maalivahdeilta, mutta lopulta ratkaisevaa oli, että he eivät olleet tarpeeksi leveitä hyökkäysrintamalla. Ja jos joudun katsomaan vielä heidän ylivoimaansa, se on liikaa, Marek puisteli päätään.

– Se oli karmeaa.

– Heillä oli ylipäätään todella vähän laukauksia ylivoimalla, Shannon jatkoi.

– Heidän paikkojen rakentelunsa ylivoimalla oli vaikeaa. He vain hakivat pienten prosenttien tontteja, Marek taustoitti.