New York Rangersin ykkösvahti Henrik Lundqvist tunnetaan huippuvahtina, joka raahaa joukkueensa joka kevät pitkälle Stanley Cup -jahdissa.

Keväällä 2014 ruotsalainen oli joukkueensa tuki ja turva, kun Rangers pelasi finaaliotteluissa. Seuraavana keväänä oli vuorossa konferenssifinaalit.

Tämän jälkeen on kahtena keväänä ollut selvästi hiljaisempaa. Vaikka asia ei tietenkään johdu yksin maalivahdista, on 35-vuotiaan tähtivahdin taso heitellyt selvästi enemmän kuin edellisinä vuosina.

Keskiviikon vastaisena yönä pudotuspelien toisella kierroksella Ottawa Senatorsille pudonneen Rangersin ykkösvahti hävisi selvästi sarjan Senatorsin maalivahtia Craig Andersonia vastaan.

Lundqvistin torjuntaprosentti oli kahdessa viimeisessä ratkaisevassa ottelussa alle 90 ja päästettyjä maaleja yhteensä kahdeksan.

Ruotsalaisen kokonaistilastot tältä keväältä olivat hyvät, mutta mukaan mahtui useampi heikompi ilta.

Kahtena keväänä putkeen Rangersilta on puuttunut se Lundqvist, joka nollaa yksin vastustajansa eikä päästä ainuttakaan helppoa vetoa selkänsä taakse.

Viime kaudella Rangers putosi heti ensimmäisellä kierroksella mestaruuteen asti marssineelle Pittsburgh Penguinsille.

Lundqvistilta puuttuu uraltaan Stanley Cup ja juuri nyt näyttää siltä, että sen olisi pitänyt tulla tähtivahdille aikaisemmalla uralla, kun Rangersin joukkueen sekä hänen oma tasonsa on laskusuunnassa.

Ikääntyvällä maalivahdilla on kuitenkin sopimusta jäljellä aina kevääseen 2021 saakka.