Vaikka Suomi on pelillisesti kompuroinut jääkiekon MM-kisoissa tähän asti, löytyy joukkueesta myös onnistujia.

Yksi heistä on ihailtavalla asenteella ja itseluottamuksella pelaava Veli-Matti Savinainen, joka liittyi joukkueeseen suoraan Tapparan kultajuhlista.

Ennakkoluulottomuus on sana, joka kuvastaa Savinaisen pelaamista ehkä parhaiten. Täysin uudenlaisen vireen uralleen tällä kaudella löytänyt hyökkääjä teki SM-liigassa jäätävät 30 maalia ja 56 tehopistettä.

Jälki Leijonissa on koko kauden aikana ollut niin ikään loistavaa. EHT-peleissä ja MM-kisoissa 31-vuotias pelaaja on tehnyt 11 ottelussa yhteensä tehot 6+2, joista 2+1 ovat tulleet MM-kisoissa.

Savinainen on pystynyt ottamaan vastuuta vaikeilla hetkillä. Esimerkiksi nihkeässä ottelussa Sloveniaa vastaan hän iski tehot 1+1 Suomen kahteen ensimmäiseen maaliin, kun Leijonien muilla pelaajilla tuntui ruuti olevan märkää.

Elämänsä kautta pelaava Savinainen ansaitsee tähän asti MM-kisoissa puhtaat paperit omista esityksistään. On mielenkiintoista nähdä, minne sopimuksettoman pelaajan tie vie ensi kaudeksi näin vahvojen näyttöjen jälkeen.