KÖLN. Leijonien 19-vuotiaasta hyökkääjästä Jesse Puljujärvestä oli aistittavissa iloa keskiviikkona.

Sokea Kurikan mummokin näki tämän, sillä Puljujärvi ei lähtenyt peittelemään innokkuutta uuden mahdollisuuden keskellä.

USA-puolivälieräottelun alla Puljujärvi oli sijoitettu Mika Pyörälän ja Sebastian Ahon vierelle kakkosketjuun.

– Vähän tuossa puhuttiin, että olisi mahku päästä pelaamaan. Jos pääsee, niin onhan se aina mukavaa. Tänne tultiin kuitenkin pelaamaan, niin onhan tuo hyvä juttu, Puljujärvi kertaili mietteitään.

– Tärkeä peli, kova joukkue vastassa.

Kasassa oleva ketju on Puljujärvelle tuttu Kärppien ajoilta. Jo silloin häntä, Ahoa ja Pyörälää kokeiltiin samassa vitjassa.

Vielä esimerkiksi keväällä 2016 kolmikko aloitti Liigan välierät Tapparaa vastaan samassa yhdistelmässä.

– Pyörälä on sellainen hyvä pelaaja molempiin suuntiin ja ”Sepe” nyt on hyvä joka osa-alueella. Mää yritän siinä sitten luistella kovaa ja tehdä maaleja, Puljujärvi mietti ympärillä olevasta ketjusta.

Puljujärvi ei kierrellyt, kun häneltä kysyttiin toiveketjusta tai siitä, onko nykyinen yhdistelmä hänelle paras vaihtoehto.

– Jos saisi valita, niin kyllä.

Puljujärvi on ehtinyt olla parin ottelun ajan sivussa pelaavasta kokoonpanosta. Hänen kanssaan katsomossa istuskelivat Juhamatti Aaltonen ja Joni Ortio.

– Kyllähän sitä tietenkin olisi kivempi pelata, mutta ei siinä ole auttanut muuta kuin katsoa ja toivoa, että äijät pelaisivat hyvin ja voittaisivat.

– Hyvin lensi juttu, oli meillä siinä ihan hauskaakin, Puljujärvi jatkoi.

Seurue oli ainakin värikäs, sillä Ortio on tullut tutuksi kovana imitaattorina ja vitsailijana, Aaltonen taas omanlaisena taiteilijaluonteena.

Siinä on ollut aika persoonallisia kavereita vierellä katsomossa. Saitko yhtään puheenvuoroa heidän kanssaan?

– Sain! Kyllä määkin kerroin tarinoita!

– Omalla tavallani, Puljujärvi hymyili.

Keskiviikkona Leijonat siirtyi Kölniin, missä Suomen joukkue haki tuntumaa uudesta peliareenasta iltaharjoituksissa.

– Jää oli ihan ok. Tuntui jopa paremmalta kuin Pariisissa, Puljujärvi avasi ensimmäistä kokemusta.

Alkulohkon päätöspeliä Kanadaa vastaan katsomosta seurannut Puljujärvi myönsi vastustajan olleen hyvin terävä.

– Kanada oli toki hyvä, mutta ei me nyt niin huonoja oltu.

– Pieniä viilauksia ja pystytään kyllä USA kaatamaan, Puljujärvi uskoo.

Tulevasta puolivälierävastuksesta Puljujärvi linjasi napakan yhteenvedon.

– Vähän samanlaista pohjoisamerikkalaista peliä kuin Kanadalla. Nopeaa ja hyvää vastaiskupelaamista.

Leijonien ja USA:n ottelu käynnistyy tänään torstaina Suomen aikaan kello 17:15.