PARIISI. Pirteästi MM-turnauksen aloittanut Jesse Puljujärvi ei uhkunut tyytyväisyyttä, kun esille nousi keskiviikon Slovenia-peli.

Koko joukkueen pelistä jäi nihkeä vaikutelma. Samaa voi sanoa Puljujärven ketjun otteista.

– Monesti lähdettiin liikkeelle kontrollilähdöllä, mentiin päätyyn ja hävittiin siellä kaksinkamppailut. Sitten se meni puolustamiseksi. Ei siinä tapahtunut oikein yhtään mitään. Se oli sellaista pyöriskelyä, Puljujärvi mietti SuomiKiekko-sivustolle.

19-vuotias hyökkääjä pyöritteli päätään. Maku Slovenia-pelistä ei ollut hyvä.

Turha kierrellä faktoja. Ketjuna Puljujärveltä, Joonas Kemppaiselta ja Mika Pyörälältä nähtiin heikohko peli.

Esimerkiksi maalipaikkoja ketju ei pystynyt luomaan.

– Mulla taisi olla ylivoimalla yksi. Se oli ainut, Puljujärvi laski.

Nihkeä suoritus ei näkynyt kuitenkaan ketjumuutoksina, vaan Pyörälä, Kemppainen ja Puljujärvi ovat jatkamassa yhdessä myös lauantain Norja-pelissä.

Perjantaina Puljujärvi veti itse normaalia pidemmän treenin.

– Piti herätellä kroppaa. Eilen oli kuitenkin vapaapäivä.

– Nyt vähän tämmöinen kovempi treeni, niin pitäisi jalan liikkua huomenna.

Torstaina Leijonilla oli ollut ohjelmassa perheen kanssa yhdessä eloa sekä nähtävyyksien kiertämistä.

– Oli mukavaa. Sai olla äidin kanssa. En ollut nähnyt häntä pitkään aikaan. Illallisella sitten jauhettiin mitä jauhettiin. Kiva päivä.

Torstaina Puljujärvi ehti vierailla Eiffel-tornin luo.

– Alhaalta näin. Ei nuo mittään niin erikoisia ole, Puljujärvi kuittasi nähtävyyksistä.

– Pari kuvaa otin.

Pytinki oli nopeasti koettu.

– Ei tarvinnut lähteä ylös. Näki alhaalta ihan tarpeeksi hyvin.

Lauantain Norja ottelu käynnistyy Suomen aikaan kello 13:15.