PARIISI. MM-kisojen alkuvaiheilla Jesse Puljujärven olemus oli aneeminen.

Pää alhaalla, eikä tuttua vekkulia hymyä paljoa näkynyt.

Eihän se huvittanut, kun ei päässyt pelaamaan.

Sunnuntain Ranska-pelin kolmannessa erässä Puljujärvi hyppäsi kehiin ja maanantaina Tshekkiä vastaan hän oli jo neljässä pelaavassa ketjussa mukana.

Heti alkumetreiltä lähtien.

Nyt alamaisuus on vaihtunut jo pieneen hymyyn.

– Ollut mukava pelata. Saanut vastuuta, Puljujärvi tuumailee leppoisella mielellä SuomiKiekko-sivustolle.

– Olen pystynyt käyttämään omia vahvuuksia ja olen pystynyt tuomaan energiaa, Puljujärvi jatkaa, palaten kovaan faktaan:

– Pitäisi vain voittaa pelejä.

Niin. Leijonilla on alla kaksi tappiota putkeen. Ensin Ranskalta rajusti turpaan. Sitten Tshekkiä vastaan kolmen maalin johtoasema katosi kuin pieru saharaan.

– Mun mielestä siinä Tshekki-pelissä oli jo ideaa. Saatiin tosi hyvä startti ja puolustettiin tosi hyvin. Mutta se loppu.. siinä vain sattui silleen.

Puljujärvi itse oli jatkoajalla tapahtumien keskiössä, kun hänet kaadettiin läpiajotilanteessa.

19-vuotias hyökkääjä oli nokikkain Tshekki-vahdin Petr Mrazekin kanssa, kun jalat lähtivät alta.

Mutta ei jäähyä. Ei rankkaria.

– Kyllä se vieläkin harmittaa, mutta turhapa sitä on jäädä murehtimaan. Niin se vain meni.

Tiistaina Leijonat vietti välipäivää vapaaehtoisten jäiden parissa.

Vähemmän yllätäen Puljujärvi itse viiletti jäällä menemään.

– Tykkään käydä. Meillä on kohta kunnon vapaapäivät, niin piti käydä vähän treenaamassa nyt.

Vapaapäiville on osumassa myös Puljujärven Pariisin turismikierros.

– Vielä ei ole kerennyt, Puljujärvi sanoi muun muassa Eiffel-tornilla vierailusta.

Miltä se joukkueen ilmapiiri näyttää tällä hetkellä?

– Ei tuossa mitään stressiä ole. Ei tässä mitään pahempaa ole vielä tapahtunut. Mennään nyt tätä kautta ja noustaan tästä.

Keskiviikkona Leijonilla on ohjelmassa Slovenian kohtaaminen. Ennakolta vastassa on maa, jonka pitäisi olla lähinnä heittopussi Pariisin alkulohkossa.

Mutta.

– Sen tiedän, että mikään maa ei ole täällä huono. Nykyään joka maasta löytyy hyviä jääkiekkoilija. Ikinä ei voi tietää ja pitää lähteä täysillä pelaamaan, Puljujärvi ennakoi

– Altavastaajana Slovenia tulee varmasti lujaa päälle. Meidän pitää vain pelata viisaasti. Puolustaa hyvin ja tehdä paikoista maalit. Niin se vain mene.

Keskiviikkona Puljujärvi hakee MM-kisauransa avausmaalia, joka oli lähellä jo Ranskaa vastaan. Silloin kuti jäi vielä kuitenkin tolppaan.

– Jos paikka tulee, niin olisi jo aika.