MM-kisoihin tulee ensi vuodesta lähtien lukuisia uusia sääntömuutoksia, jääkiekkoliitto IIHF uutisoi sivuillaan.

Turnausmaat olivat antaneet negatiivistä palautetta nykyisen kolme vastaan kolme -jatkoajan vaihtopenkkien etäisyydestä. Ensi MM-kisoista lähtien joukkueet pelaavat jatkoajan kolmannen erän tapaan lyhyellä vaihtoetäisyydellä.

Lohkovaiheen jatkoaika säilyy normaalina kolme vastaan kolme -systeemillä, jonka jälkeen tulee kolmen minuutin erätauko ja jään putsaaminen.

Jatkopelit kokevat kuitenkin muutoksen, kun 3vs3 jatkoaikaa pidennetään kymmeneen minuuttiin. Jos jatkoerä ei tuota maaleja jää puhdistetaan kolmessa minuutissa ja sitten ammutaan voittolaukauskilpailu.

Finaali kokee ehkä suurimman muutoksen, koska aikaisempi 20 minuuttia kestänyt viisi vastaan viisi -jatkoaika muutetaan 15 minuuttia kestäväksi neljä vastaan neljä -jatkoajaksi. Maalittoman jatkoajan jälkeen pidetään 15 minuutin erätauko.

Turnauksen voittomaalikilpailu muuttuu siten, että kumpikin joukkue laukoo viisi kertaa. Tasatilanteessa molemmat maat ampuvat yhden kerran vuorotellen, kunnes toinen onnistuu maalinteossa ja toinen ei.

– Muutosten tarkoitus oli varmistaa se, että voittoon tarvitaan enemmän onnistuneita yrityksiä, joka tekee voitosta enemmän joukkuesuorituksen. Tarkoituksena on myös lisätä jännitystä katsojille, IIHF tiedottaa sivuillaan.