Tapparan vasta 22-vuotias keskushyökkääjä Otto Rauhala on noussut pudotuspeleissä isoon rooliin, kun joukkueen tähtihyökkääjien taustalla töitä tekevä oman seuran kasvatti johtaa Tapparan kolmosketjua.

Alemman ketjun tehtävä on ennen kaikkea pitää oma pääty puhtaana ilman takaiskuja, ja siinä Rauhala on onnistunut lähes täydellisesti.

Hän on ollut koko pudotuspelien ajan vain kerran kentällä, kun vastustaja tekee tasaviisikoin maalin. Sekin maali tuli ensimmäisessä ottelussa puolivälierissä Ilvestä vastaan.

Tämän jälkeen Rauhala on pelannut 12 pudotuspeliottelua ilman takaiskuja. Hänen johtama ketjuna on puolestaan värkännyt viisi tärkeää maalia, joista sentteri on itse syöttänyt kolme.

Nuori hyökkääjä oli jo viime kaudella tärkeä osa Tapparan mestaruusjoukkuetta, mutta tällä kaudella rooli on kasvanut entisestään. Ensimmäisessä finaaliottelussa KalPaa vastaan Rauhalla kellotti peliaikaa yli 13 minuuttia.